Hyvinvointialueen talousarvio hyväksyttiin neljän miljoonan alijäämällä, asiakasmaksut nousevat


Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi tiistaina keskustelujen, muutosesitysten, toivomusten ja äänestysten jälkeen aluehallituksen esittämän talousarvion vuodelle 2024 pienin muutoksin. Hyvinvointialueen vuoden 2024 talousarvion alijäämä on noin neljä miljoonaa euroa. Kokouksessa hyväksyttiin myös investointisuunnitelma vuosille 2025-2028.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastuslaitoksen nettomenot ovat ensi vuonna noin 1,74 miljardia euroa. Hyvinvointialueen alijäämäennuste on kuluvana vuonna noin 72 miljoonaa euroa, joka tulee kattaa taloussuunnitelmakauden aikana.

0,3 miljoonaa palvelukeskuksille

Kokoomuksen valtuustoryhmä teki kokouksessa muutosesityksen 0,3 miljoonan euron lisäämisestä Tapiolan ja Espoon keskusten ikäihmisten palvelukeskusten toiminnan jatkon turvaamiseen. Vastaava summa esitettiin säästettäväksi lakkauttamalla Hangon vuodeosastopaikkoja.

-Voi perustellusti ihmetellä, miksi kokoomus haluaa asettaa alueen ikäihmiset vastakkain. Aluevaltuuston tulisi keskittyä kehittämään koko aluetta. Meille oli selvää, että Hangon vuodeosastopaikkoja ei voi leikata kokoomuksen ehdotuksen mukaisesti. Sen sijaan Tapiolan ja Espoon keskuksen ikäihmisten palvelutoiminnan halusimme turvata ja näin myös teimme, aluehallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Maria Guzenina (sd) tiedottaa.

Vastaesityksen kokoomuksen ehdotukselle teki SDP:n aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Joona Räsänen, joka esitti 0,3 miljoonan euron määrärahan lisäämistä palvelukeskuksille ilman osastopaikkojen lakkauttamista. Talousarvio hyväksyttiin lopulta Räsäsen esittämällä lisäyksellä SDP:n, RKP:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja keskustan äänillä.

-Kuten salin molemmilta laidoilta useaan kertaan mainittiin, tämä summa mahtuu talousarvion virhemarginaaliin. Siksi olisi ollut irvokasta, että olisimme lakkauttaneet osastopaikkoja tällä perusteella. Kummalliseksi kokoomuksen toiminnan teki se, että ratkaisevassa äänestyksessä he olivat valmiita lakkauttamaan Espoon palvelukeskukset, Räsänen kommentoi.

Aiemmin neuvotellut rahat mukana

Hyvinvointialueen vuoden 2024 talousarviossa on mukana aluevaltuustoryhmien aiemman neuvotteluratkaisun mukaisesti muun muassa 1,6 miljoonan euron lisäys ikääntyneiden päivätoimintaan, jolla toiminta jatkuu ennallaan, sekä 1,85 miljoonan euron lisäys omaishoidon tukeen.

Hangon vuodeosastotoiminnan turvaamiseen lisättiin neuvotteluissa miljoona euroa. Suun terveydenhuollon palvelusetelitoimintaan varataan 100 000 euroa ja päätöksenteon kustannuksista leikataan saman verran. Lisäksi Inkoon suun terveydenhuollon yksikön toiminta otetaan alueen omaksi toiminnaksi, ja ostosopimus irtisanotaan. Lisäksi päätettiin perua vammaisten ateria- ja ylläpitomaksujen korottaminen, joka tarkoittaa 0,5 miljoonan euron menoerää.

Talousneuvottelutuloksessa olivat mukana SDP:n, RKP:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja keskustan valtuustoryhmät, eli aluevaltuuston enemmistö.

Sote-asiakasmaksut nousevat 2024

Lisäksi aluevaltuusto päätti esityksen mukaisesti korotuksista sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin sekä pelastuslaitoksen valvonta- ja palvelumaksut vuoden 2024 alusta lukien.

Asiakasmaksujen indeksikorotukset ovat noin 10 prosenttia. Ne kohdistuvat mm. poliklinikkakäyntien, lyhytaikaisen laitoshoidon ja terveyskeskuksen avosairaanhoidon lääkärin käyntimaksuihin.

Myös todistus- ja lausuntomaksuihin, suun terveydenhuollon käyntimaksuihin ja päihdehuollon kuntouttavan laitoshoidon maksuihin tehdään indeksikorotus. Esimerkiksi avosairaanhoidon lääkärin käyntimaksu nousee 20,90 eurosta 23 euroon kerralta ja hammaslääkärin suun tutkimuksen ja hoidon perusmaksu 13,30 eurosta 14,60 euroon.

Asiakasmaksujen muutokset perustuvat hyvinvointialueella valmisteltuihin muutoksiin ja lakisääteisiin kansaneläkeindeksin ja työeläkeindeksin mukaisiin korotuksiin. Osaan maksuista kohdistuu muutos kummallakin tavalla.

Maksukorotuksia myös ikäihmisille

Ikääntyneiden palveluissa säännöllisen kotihoidon asiakasmaksut nostetaan lainsäädännön mahdollistamalle tasolle. Kotihoidon maksut muuttuvat alkuvuoden aikana. Muutos tapahtuu hyvinvointialueen mukaan siinä vaiheessa, kun asiakasmaksuista tehdään uudet asiakkaan palvelutuntien mukaiset päätökset. Ennen päätöksiä muutosten suuruutta ei voida alueen mukaan tarkkaan määrittää.

Myös ikääntyneiden turvapalvelun maksut muuttuvat. Jatkossa kaikki asiakkaat maksavat palvelusta samansuuruisen kuukausimaksun ja asennusmaksun sekä turva-auttajan käyntimaksun.

Lyhytaikaisessa ympärivuorokautisessa palveluasumisessa palvelun vuorokausihinta nousee 26 eurosta liki 36 euroon. Myös ikääntyneiden päivätoiminnan hinnat muuttuvat. Esimerkiksi kuntouttavasta osapäivätoiminnasta maksetaan jatkossa kuljetuksen kanssa 21 euroa kerralta ja kokopäivätoiminnasta 26 euroa.

Liikkumista tukevien palvelujen omavastuuosuudet muutetaan vastaamaan alueen julkisen liikenteen muuttunutta hinnoittelua. Omavastuuosuudet laskevat hieman.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ