Eduskuntaan valtatie 25 -verkosto edistämään tieosuuden parantamista


Valtatie 25 -verkoston tavoitteena on edistää koko 160 kilometrin pituisen tieosuuden parantamista Hangosta Mäntsälään. Järjestäytymiskokous pidettiin eduskunnassa perjantaina. (Kuva: Anna Oksanen)

Eduskuntaan on perustettu valtatie 25 -verkosto. Sen tehtävä on edistää valtatien liikenneturvallisuuden parantamista. Verkoston järjestäytymiskokous pidettiin eduskunnassa perjantaina. Sen perustajat ovat kansanedustajat Henrik Wickström (r) Inkoosta ja Joona Räsänen (sd) Lohjalta.

Verkosto koostuu valtatien varrella olevien kuntien ja elinkeinoelämän edustajista. Siinä ovat mukana myös kansanedustajat Pinja Perholehto (sd), Timo Heinonen (kok), Päivi Räsänen (kd), Eerikki Viljanen (kesk) ja Johannes Koskinen (sd).

Verkostoa johtavat Wickström ja raaseporilainen kansanedustaja Johan Kvarnström (sd).

-Olemme huomanneet, että valtatie 25 on jäänyt varjoon. Tie kulkee Uudenmaan läpi, mutta sille ei olla kohdennettu tarvittavia parannustöitä. Tällä verkostolla toivomme voivamme edistää vahvaa vaikuttamistyötä sen puolesta, että valtatietä saadaan parannettua, Wickström sanoo.

Verkoston tavoitteena on tiivistää vaikuttamistyötä valtatie 25:n parantamiseksi. Väyläviraston mukaan tieosuudella on useita kehittämiskohteita liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Tien varrelle on suunnitteilla myös useita merkittäviä investointeja.

-Valtatien kehittäminen on minulle sydämen asia ja se edellyttää laajaa yhteistyötä. Tieinvestointeja koskeva työ on nyt paremmin organisoitu. Valtatien kehittämistarve kasvaa vuosi vuodelta. Viime kauden investoinnit olivat hyvä alku, mutta paljon enemmän tarvitaan, Kvarnström sanoo.

Suomen vientiä ja tuontia palveleva valtatie 25 Hangosta Mäntsälään kuuluu maanteiden pääväyliin. Se on samalla Länsi-Uudenmaan pääyhteys pääkaupunkiseudun suuntaan ja tärkein poikittaisyhteys Länsi- ja Keski-Uudellamaalla.

Valtatiellä on myös selkeä kansainvälinen ja valtakunnallinen rooli. Se on mm. keskeinen yhteys Hangon satamaan, Kilpilahden öljynjalostamolle ja idän raja-asemille. Tien varteen on keskittynyt lisäksi raskasta teollisuutta ja logistiikka-alueita, joten sillä on suuri merkitys elinkeinotoiminnalle ja kaupunkiseutujen työmatkaliikenteelle.

-Tietä käyttävät yritykset ennustavat raskaan liikenteen määrien kasvavan merkittävästi tulevaisuudessa. Yritykset tukevatkin Väyläviraston ehdottamia tien keskikaiteellisia ohituskaistaosuuksia ja osin nelikaistaistamista Tammisaaren ja Mäntsälän välillä, mutta rakentamisaikataulu on aivan liian hidas, Länsi-Uudenmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Tommi Knaapinen sanoo. Verkoston seuraava kokous järjestetään helmikuussa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ