Tekijä: nettieu


Viikonlopun Etelä-Uusimaassa kerrotaan mm. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen suunnitelmista vammaispalvelulain mukaisten kuljetusten järjestämiseksi ja hoitoon pääsyä koskevien uusien velvoitteiden täyttämisestä. ProAgrian mukaan pelloilta jää puimatta tänä syksynä noin viisi prosenttia viljasta ja Uudenmaan Ely-keskus neuvoo vielä kansalaisia Pinjaisten uudella kylätiellä kulkemiseen. Digilehdessä Read more…


Taidetoimikunnat ovat jakaneet valtion taiteilija-apurahat. Läntisellä Uudellamaalla apurahan saajia on neljä.Kirjallisuuden viisivuotisen taiteilijaprofessoriapurahan saa Tenholassa asuva Monika Fagerholm Tenholassa ja kolmevuotisen apurahan karjaalaiskirjailija Maria Turtschaninoff.


Uudenmaan Ely-keskus aloittaa valtatien 25 ja Snappertunan risteyksen parannustyöt Karjaalla. Hanke saadaan toteutumaan eduskunnan valtiovarainvaliokunnan viime vuoden lopulla myöntämillä ns. joululahjarahoilla.Risteysjärjestelyjen parantamiseen on käytettävissä puoli miljoonaa euroa. Tuolla rahalla valtatien 25 ja maantien 1102 liittymään saadaan rakennettua uusi ryhmittymiskaista idän Read more…


Kaupunginhallitus pitää erittäin tärkeänä, että sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut jatkuvat Hangossa paikallisena. Palvelustrategian luonnoksessa esitetty malli nykytilan vakauttavasta palveluverkostosta vastaa parhaiten Hangon tarpeita, kaupunki toteaa lausunnossaan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelustrategiasta.Hanko vaatii, että luonnoksessa hahmoteltu keskitetty palveluverkoston malli poistetaan, koska siinä Hanko jäisi Read more…


Jalkapallon Ykkösessä jo yhdeksän perättäistä voittoa ottaneen EIF:n pysäyttäminen ei ehkä onnistu kentällä, mutta entäpä kabineteissa? Ykkösen nousijaehdokkaat eivät tällä hetkellä täytä Veikkausliigan lisenssin ehtoja ja nousun ylle on maalailtu tältä osin tummia pilviä.EIF:n johdossa ei uskota, että Raaseporissa ei Read more…


Raaseporin kulttuuriopiston kausi on alkanut syyskuun alussa vapaan sivistystyön opintojen, tutummin kansalaisopiston kurssien parissa. Kulttuuriopiston rehtori Maarit Hujanen kertoo ilmoittautumisaktiivisuuden olleen hyvä.-Opiskelijat ovat vihdoin löytäneet takaisin opistotoiminnan pariin ja tämän vuoden elokuussa ilmoittautumisia tuli huomattavasti enemmän kuin vuosi sitten, Hujanen Read more…


Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ensimmäinen budjettiriihi päättyi eilen. Budjettiriihessä valmisteltiin valtion vuoden 2024 talousarvioesitys, joka annetaan seuraavaksi eduskunnalle. Hallituksen kiireellisesti edistettävien suunnittelukohteiden joukossa on rantaradan kehittämissuunnitelma Karjaan ja Espoon Kauklahden välillä. Talousarviossa tämän kohteen alustavaksi päätöksentekoajankohdaksi on merkitty vuosi 2024. Read more…


Tammisaaren markkinat ilmakuva arkistosta

Perinteiset syysmarkkinat tuovat ensi viikolla taas ihmisvilinää Tammisaareen. Markkinakentälle odotetaan jokavuotiseen tapaan noin 30 000 kävijää vauvasta vaariin torstaina ja perjantaina.


Hangon kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Tulliniemen rannan alueen asemakaavamuutoksen. Sen sijaan Lappohjaan ehdotettu 30 vuoden pidennys maanvuokrasopimukseen palautettiin valmisteluun yksimielisesti.Rolf Nyström (sit) halusi, että myös satamayhtiön laina-ajan pidentämistä koskeva pykälä olisi palautettu. Kahta valtuutettua lukuun ottamatta tätä pidettiin kuitenkin aiheettomana.


Pienten ja keskisuurten yritysten odotuksissa on valtakunnallisesti myönteisiä palautumisen merkkejä, mutta Uudellamaalla odotukset liikevaihdon ja kannattavuuden kehittymisestä jäävät hieman maan keskiarvosta, kertoo Suomen Yrittäjien tuore pk-barometri.Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vaikuttanut enenevässä määrin uusmaalaisten yritysten toimintaan. Vähiten vaikutuksia on ollut kyselyn Read more…

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ