Kansanedustajat kirjoittavat taloudesta ja työtaisteluista


Hallituspuolue RKP:n inkoolainen kansanedustaja Henrik Wickström kirjoittaa kolumnissaan julkisen talouden tilasta. Suomessa on Wickströmin mukaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion palvelut, mutta talous ei ole pohjoismaisen hyvinvointivaltion tasolla, joten kasvua tarvitaan. ”On ikävää, että olemme joutuneet näkemään lakkoja, ne eivät ole kenenkään voitto”, Wickström kirjoittaa.

Oppositiopuolue SDP:n raaseporilainen kansanedustaja Johan Kvarnström ilmoittaa olevansa työntekijöiden puolella vaatimuksissa aidoista neuvotteluista hallituksen työelämäpolitiikasta. ”Olemme tilanteessa, jossa laajat lakot jatkuvat eikä hallitus aio antaa periksi. Kysymys kuuluukin, miten voisimme päästä eteenpäin rakentavalla tavalla? Ratkaisuja on olemassa.”

Lue lisää näköislehdestä
Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ