Kategoria: Vieraskynä


Kansanedustaja Henrik Wickström käsittelee kolumnissaan vielä kuluneen kesän poliittista kuohuntaa ja puolueensa asemaa koko mylläkässä, ottaa kantaa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tuleviin palveluihin ja kirjoittaa hieman rantaradankin tulevaisuuden näkymistä.


”Luottamuksemme valtiovarainministeri Riikka Purraan on kärsinyt vakavan iskun ja asiaan palataan, kun pääministeri on keskustellut asiasta kaikkien hallituspuolueiden puheenjohtajien kanssa”, kansanedustaja Henrik Wickström (r) kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan.”Omalta osaltamme asiaa ei ole loppuun käsitelty, mutta haluamme antaa pääministerille työrauhan keskustella asiasta. Read more…


Raaseporilainen Johan Kvarnström (sd) arvostelee ja inkoolainen Henrik Wickström (r) puolustaa maan uuden hallituksen suunnitelmia tulevalle nelivuotiskaudelle.


Raaseporilainen kansanedustaja Johan Kvarnström (sd) kirjoittaa toukokuun kolumnissaan uuden hallituksen muodostamisesta ja siihen liittyvistä arvovalinnoista. Kvarnströmin mukaan lopputuloksesta ei voi olla varma, ja mitä tahansa voi vielä tapahtua.


Raaseporilainen kansanedustaja Johan Kvarnström jatkaa Etelä-Uusimaan kolumnistina tultuaan valituksi toiselle nelivuotiskaudelle. Ensimmäisen kauden kansanedustaja, inkoolainen Henrik Wickström puolestaan aloittaa lehtemme kolumnistina tässä numerossa.


Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri, Etelä-Uusimaan kolumnisti Thomas Blomqvist tekee viimeisessä kirjoituksessaan tilinpäätöstä 16 vuodesta kansanedustajana. ”Minulla on ollut etuoikeus saada tehdä työtä eduskunnassa kokopäiväisesti neljän kauden ajan. On helppoa olla kiitollinen tästä ajasta, vaikka olisin tietysti mielelläni jatkanut eduskunnassa Read more…


Erityisesti korkeat sähkönhinnat puhuttavat tänä jouluna. Ostovoiman parantamiseksi hallitus on ryhtynyt toimiin, jotka näkyvät osittain nyt ja osittain ensi vuoden puolella, kansanedustaja Johan Kvarnström (sd) kirjoittaa kolumnissaan. Hän avaa myös syitä, miksi hallitus ryhtyy uusiin toimiin sähkökriisin helpottamiseksi vasta nyt.


Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa vaikuttaa voimakkaasti Euroopan energiakeskusteluun. Venäjä käyttää energia-asetta koko Euroopan unionia vastaan. Eripuran lietsominen on nimenomaan heidän tavoitteensa, jotka kaasuhanoja tällä hetkellä ruuvaavat kiinni, ministeri Thomas Blomqvist kirjoittaa kolumnissaan.


Kun kesä koittaa, moni suomalainen siirtyy kesämökille. Olemmehan me suomalaiset vannoutunutta mökkikansaa, mutta oma kesäpaikka ei tietenkään ole itsestäänselvyys, ministeri Thomas Blomqvist kirjoittaa kolumnissaan.


Julma sota jatkuu Ukrainassa ja verrattuna ukrainalaisten kärsimyksiin meillä on Suomessa kaikki hyvin. Ei pidä kuitenkaan asettaa erilaisia ongelmia vastakkain, eikä vähätellä esimerkiksi monien suomalaisten kamppailua, jonka energian ja ruoan hintojen nousu ovat aiheuttaneet. Emmekä saa aliarvioida riskiä ostovoiman heikkenemisestä, Read more…

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ