Helander palasi maltilla keihäskarkeloihin


Valmentaja Glenn Lignell ja keihäänheittäjä Oliver Helander Paavo Nurmi Games 2021

Odotettavissa oli mitä tahansa ja kaikkea siltä väliltä, kun Oliver Helander teki kauan odotetun paluun keihäskisoihin Paavo Nurmi Gamesissa.

Olkapääleikkauksen ja sitä seuranneen kuntoutuksen takia yli puolentoista vuoden kilpailutauon pitänyt Helander palkitsi odotukset tuloksella 80.82, jolla irtosi viides sija. IF Raseborgin heittäjä uumoili tiistain taiston kynnyksellä olevansa tyytyväinen kahdeksikolla alkavaan tulokseen ja sitä hän pölyn laskeuduttua myös oli.

-Tiesin pystyväni rikkomaan 80 metriä, eikä itselläni ollut muutoin mitään ihme odotuksia. Tai olisihan keppi voinut jo nyt pidemmällekin lentää, mutta tekeminen ei ollut vielä tarpeeksi hyvällä tasolla. Rutkasti jäi parannettavaa ja se on tässä kohtaa hyvä tilanne. Jos tuo tulos olisi syntynyt jollain nappiheitolla, niin sitten olisi syytä huoleen, Helander kertoi.

Valmentaja Glenn Lignell oli samoilla linjoilla.

-Etukäteen oli vähän vaikea veikata, kuinka pitkää kaarta sieltä tulee. Olisi voinut tulla reilusti parempikin tulos, mutta huonommassa lykyssä heikompikin noteeraus. Tästä jäi lopulta aika tyytyväinen fiilis ja seuraavaan kilpailuun voi lähteä hyvillä mielin parantamaan.

Ehjin nahoin

Helander avasi tuloksella 77.34, kohensi toisella kiskaisullaan lukemiin 78.53 ja paiskasi pisimmän heittonsa neljännellä kierroksella. Hän oli Turun illassa paras suomalainen, vaikkei siitä meriitistä riemunkiljahduksia päässytkään tulostason jäädessä vaisuksi. Maansa ennätyksen repäissyt Puolan Marcin Krukowski oli ylivoimainen ykkönen (89.55), mutta Keshorn Walcottin kakkosmerkintä oli jo kesympi (82.84).

-Tuntuuhan se aina hyvältä heittää suomalaisista pisimmälle, mutta tuossa olisi voinut päihittää monta muutakin miestä. Krukowskin jälkeen ei kummoisiin tuloksiin ylletty, Helander totesi.

Lignellin mukaan kenties tärkein seikka oli se, että suojatti kykeni ehjään kilpailuun ja linkosi kaikki kuusi heittoa.

-Siitä on tosiaan aikaa, kun viimeksi olen siihen pystynyt. Se on hyvä merkki ja jatkossa tavoittelen ehdottomasti samaa eli täysiä kuuden heiton kisoja, Helander nyökkäsi.

Lähellä oli, ettei täysi sarja jäänyt Turussa haaveeksi. Yhdeksästä kilpailijasta yksi putosi viimeiseltä kolmelta kierrokselta pois ja Helander kävi sitä kamppailua taistelutoverinsa Toni Kuuselan kanssa. Jämäkällä polvituella varustettu Kuusela jäi nuolemaan näppejään tuloksella 78.42 ja Helander livahti jatkoon.

-Ei olisi tuntunut kovin hyvältä pudota kolmelta viimeiseltä kierrokselta. Silloin olisi tuo pisin heittokin jäänyt näkemättä, Lignell sanoi.

-Harmittava juttu Tonin kannalta. Kyseessä oli hänelle tärkeä kilpailu olympialaisten edustuspaikkaa ajatellen, Helander symppasi.

”Melkein kivutonta”

Vaasassa asuva karjaalaiskasvatti löysi heitoistaan kosolti moitittavaa, kun niitä jälkeenpäin videolta katsoi.

-Väistin aika paljon vasemmalle ja heitot menivät tuesta läpi. Varovaista ja epävarmaa toimintaa, Helander tuumaili.

Lignellin mukaan teknisesti onnistunein suoritus nähtiin jo toisessa verryttelyheitossa.

-Sen jälkeen tuntui itse asiassa siltä, että nyt voisi lentääkin aika pitkälle, Helander raotti.

Olkapää ei sen pahemmin reistaillut, mutta tuorein vaiva löytyy tukijalan akillesjänteestä, jonka tulehtumisen takia Helander ei ollut ennen Turun kilpailua tempaissut vielä yhtään heittoa täydestä vauhdista.

-Keväällä Turkin leirillä oli tarkoitus niin tehdä, mutta se jäi vähän vajaaksi, kun emme vielä silloin tienneet tarkalleen akillesjänteen tilannetta. Lyhyestä vauhdista tuli kuitenkin tehtyä aika kovia heittoja, Lignell sanoi.

Tulehdusta hoivataan lääkkeillä eikä siitä pitäisi suurta riesaa olla. Heittäminen on tehnyt Helanderille kipeää jo pidemmän aikaa, mutta kurssi on toivon mukaan kääntymässä.

-Keihästä heittäessä tuntuu aina jotain, mutta nyt kilpaileminen oli jo melkein kivutonta, hän huikkasi. Valmentaja muistutti lajin luonteesta.

-Viivaa lähestytään 7 m/s nopeudella, tukijalan päälle isketään kymmenkertainen kehon paino ja keihäs lähtee matkaan yli 100 km/h vauhdilla. Rajua touhua, Lignell sanoi. Touhu jatkuu Helanderin osalta todennäköisesti niin, että hän kilpailee ensi viikolla Orimattilassa ja juhannuksena Kuortaneella.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ