Fokus-hanke edistyy suunnitelmien mukaisesti


Uuden fokuksen rakenteilla oleva julkisivu

Uuden kulttuuritalon rakentaminen Karjaan keskustassa on edistynyt aikataulun mukaisesti, projektipäällikkö Anne Ahlefelt kertoo. Taloa on rakennettu vuoden ympäri ja talvellakin. Ahlefelt toteaa, että talvella rakentaminen oli hieman hitaampaa, mutta silti kaikki mikä oli suunniteltu, saatiin myös tehtyä. Ahlefelt kertoo projektin olevan todella kiinnostava ja monipuolinen.

-Minun työhöni kuuluu enemmän se sisältöpuoli, eli mitä kaikkea taloon tulee ja mitä siellä tulee olemaan, kun rakennus on valmis. Myös toiminnan kehittäminen ja yhteistyön rakentaminen kuuluvat työnkuvaani. Toki olen tietoinen siitäkin, missä vaiheessa rakennustöissä mennään, hän sanoo.

Uutta kulttuuritaloa on kritisoitu prosessin aikana toisinaan kovinkin sanoin. Arvostelijoiden mielestä talo on tarpeeton ja liian kallis. Ahlefeltin mielestä uusi kulttuuritalo on kuitenkin välttämätön.

-Talo on todella tarpeellinen, jotta saataisiin keikkoja, teatteria ja muuta kulttuuritoimintaa saman katon alle Karjaan keskustaan kaikkien ulottuville. Nämä edelliset paikat tai talot, jossa toimintaa on ollut, eivät todellakaan enää olleet hyvässä kunnossa, eikä niissä pystytty jatkamaan toimintaa. Minun nähdäkseni uutta olisi kuitenkin jouduttu rakentamaan. Projektin lähtökohta on, että siitä on hyötyä, Ahlefelt sanoo.

Nuoret ovat pohtineet, ovatko he tervetulleita viettämään aikaa uudessa kulttuuritalossa.

-Ehdottomasti, tämä talo on tarkoitettu ihan kaikille asukkaille pienemmistä vanhimpaan. Toivon että kaikki löytävät täältä mieluisaa tekemistä ja tulevat tutustumaan kulttuuritarjontaan.

-Oliver Heikkinen

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ