Koronavirustartuntojen määrä kasvuun


-Koronavirustartuntoja on HUS-alueella selvästi enemmän kuin muualla maassa. Erityisesti Uudellamaalla on tärkeää, että kansalaiset noudattavat Suomen hallituksen antamia ohjeita tiukasti ja pyrkivät kaikin keinoin estämään tartuntoja, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi korostaa.

Sairaaloissa valmistaudutaan samalla koronaviruspotilaiden määrän lisääntymiseen. Sairaanhoitopiirissä on valmisteltu myös elektiivisen eli ennalta suunnitellun hoidon vähentämistä, sekä henkilöstön lisäkoulutuksia tehohoito- ja hengitysvajauspotilaiden hoitoon. Molemmat aloitetaan tällä viikolla. Lisäksi on valmisteltu toimenpiteitä, joilla henkilöstön riittävyys pyritään varmistamaan.

Uudellamaalla HUS-alueella todettujen koronavirustartuntojen määrä lisääntyi selkeästi loppuviikkoa kohden. Perjantaina todettiin 53, lauantaina 71 ja sunnuntaina 60 uutta koronavirustartuntaa. HUS:ssa on todettu tähän mennessä 438 koronavirustartuntaa.

HUS-henkilökunnan koronavirusnäytteiden ottoa on tasaisesti lisätty ja uusia tartuntoja on todettu myös henkilökunnan keskuudessa. Henkilökunnan tartuntoja on nyt noin 40. Tartunnan saaneet työntekijät on laitettu eristykseen. Tartunnalle altistuneet selvitetään ja asetetaan kotikaranteeniin.

-Vaikka näillä toimenpiteillä on vaikutusta toimintaan, näemme ne välttämättömiksi jotta tartuntaketjut saadaan katkaistua, Mäkijärvi sanoo.

Päivittäin 7-10 prosenttia henkilökunnasta on ollut poissa eri syistä. Koko HUS-tasolla henkilöstön poissaolotilanne on ollut normaali vuoden aikaan suhteutettuna. HUS seuraa päivittäin koronavirustilanteen etenemistä sekä potilas-, henkilöstö- ja materiaalitilannetta.

Jos käy ilmi, että potilas on altistunut koronavirustartunnalle ollessaan hoidossa HUS:ssa, häneen ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä. Jatkossa HUS tiedottaa vain sellaisista henkilökunnan tartunnoista ja karanteeneista, joilla on merkittävää vaikutusta potilashoitoon.

Koronaviruspotilaiden hoidon osalta tilanne on HUS:n mukaan vielä rauhallinen. Hoidossa on noin 30 tartunnan saanutta vuode- ja teho-osastoilla. Potilashoidon yksiköt eivät ole ruuhkautuneet ja päivystysvastaanotoilla on ollut jopa normaalia rauhallisempaa.

Varusteiden ja materiaalin riittävyydestä huolehditaan eri tavoin.

-Estämme hamstrausta ja lisäämme viestintää suojavarusteiden oikeanlaisesta käytöstä. Suojainten sijoitteluun yksiköissä kiinnitetään huomiota ja siten estetään, ettei niitä viedä luvattomasti pois sairaalakäytöstä, Mäkijärvi sanoo.

Silmäsuojien ja visiirien saatavuudessa on ollut saatavuusongelmia ja sen vuoksi HUS:n välinehuollossa on testattu niiden puhdistamista. Testit ovat osoittaneet, että materiaali kestää puhdistamisen hyvin. Käsidesin pumppupullojen saatavuudessa on ollut ongelmia. Henkilökuntaa on ohjeistettu säästämään käsidesin pumppupulloja, jotta niitä voidaan täyttää uudelleen.

Huoltovarmuuskeskus on käynnistämässä suojainten jakelun sairaanhoitopiirien varastoihin. HUS on ollut osaltaan aktiivisesti edistämässä, että suojavarusteiden ja joidenkin muiden kriittisten materiaalien kotimainen valmistus käynnistyy lähiviikkoina.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ