Wickström valittiin kansanedustajaksi, Kvarnström jatkaa toiselle kaudelle


Inkoolainen Henrik Wickström (r) on valittu eduskuntaan ensimmäiselle nelivuotiskaudelle. Wickström sai sunnuntain eduskuntavaaleissa 7 302 ääntä, mikä oli toiseksi eniten puolueen ehdokkaista Uudellamaalla.

Wickström yli kaksinkertaisti äänimääränsä vuoden 2019 eduskuntavaaleista. Vaalimenestystä tälle keväälle hänelle lupaili jo viime vuonna järjestettyjen aluevaalien äänisaalis, joka oli hieman alle 6 000 ja suurin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella.

Sen sijaan pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist joutuu jättämään eduskunnan neljän kauden jälkeen. Blomqvist sai 3 364 ääntä, mikä ei riittänyt enää edes varasijalle. Hän sai nyt lähes 2 800 ääntä vähemmän kuin edellisissä eduskuntavaaleissa keväällä 2019.

SDP:n Johan Kvarnström aloittaa puolestaan toisen nelivuotiskauden eduskunnassa. Kvarnström keräsi nyt 4 771 ääntä, mikä on 550 ääntä enemmän kuin edellisissä vaaleissa vuonna 2019.

Alueen muilla ehdokkailla 10-1 600 ääntä

Wickström ja Kvarnström ovat ainoat Raaseporin seutukunnasta läpi menneet ehdokkaat. Raaseporin, Hangon ja Inkoon kotikunnakseen ilmoittaneita oli ehdolla eduskuntaan 20 henkilöä.

Inkoolainen Timo Kallio (kok) sai 787 ääntä, hankolainen Linda Westerlund (sd) 598, hankolainen Pertti Ruuska 788, hankolainen Birgitta Gran (vas) 258, raaseporilainen Jan Rundt 155 ja raaseporilainen Kati Sointukangas (vihr) 489 ääntä.

RKP:n raaseporilaisista ehdokkaista Emilie Jäntti sai 166 ääntä, Alexandra Lundmark 257 ja Anita Westerholm 1 602 ääntä. Hankolainen Fredrik Rantala sai 256 ja inkoolainen Karl Åberg 970 ääntä.

Kristillisdemokraattien ehdokas Outi McDonald Hangosta sai 292 ääntä, Liike Nytin raaseporilainen ehdokas Minna Matikainen 202, Valta kuuluu kansalle -puolueen raaseporilainen ehdokas Jarno Ahonen 78, Vapauden liiton ehdokas Tatu Tyni Raaseporista sai 34 ääntä, Suomen kommunistisen puolueen hankolainen ehdokas Jaakko Ristimäki 10 ääntä ja eläinoikeuspuolueen ehdokas Kari Niinisalo Inkoosta 242 ääntä.

Eduskuntavaalin vahvistettu tulos julkaistaan tarkastuslaskennan valmistuttua 5. huhtikuuta.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ