Länsi-Uudellamaalla kaadettiin lähes 5 000 valkohäntäpeuraa


Länsi-Uudenmaan riistanhoitoyhdistyksen alueella ammuttiin kuluneella metsästyskaudella ennätysmäärä valkohäntäpeuroja. Saalis oli noin 4 980 yksilöä. Edellisellä metsästyskaudella vuonna 2020-2021 saalis oli alueella hieman alle 4 600 valkohäntäpeuraa.

-Kuluneen metsästyskauden valkohäntäpeurasaalis oli alueellamme noin 390 yksilöä suurempi kuin edellisellä metsästyskaudella, vaikka silloinkin peuroja kaadettiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin, Länsi-Uudenmaan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Tomas Randström kertoo. Valkohäntäpeurasaalis on ollut alueella kasvussa jo useampia vuosia kannan jatkuvasti kasvaessa. Metsästysseuroissa tehdään Randströmin mukaan hartiavoimin töitä, jotta peurakanta saataisiin alueella pienenemään.

Valkohäntäpeuran ja metsäkauriin metsästyskausi päättyi helmikuun puolivälissä. Jo aiemmin päättyneen hirvikauden saalis jäi edelliskautta pienemmäksi Hangon, Raaseporin, Inkoon ja Siuntion alueella. Saalis oli noin 310 hirveä, kun edellisellä kaudella alueella kaadettiin 390 hirveä. Saalis oli noin 20 prosenttia edellisvuotta pienempi. Randström arvelee, että tähän vaikuttaa hirvikannan pieneneminen alueella. Hirviluvista käytettiin noin 56 prosenttia.

Uudenmaan saalis yli 13 000 peuraa

Koko Uudellamaalla valkohäntäpeuroja kaadettiin päättyneellä metsästyskaudella noin 13 300, metsäkauriita 1 850 ja kuusipeuroja 150 yksilöä. Koko maassa saaliiksi saatiin 74 000 valkohäntäpeuraa ja 20 400 metsäkaurista. Saalismäärät kasvoivat aikaisemmasta ja olivat Suomen riistakeskuksen mukaan jälleen ennätystasolla.

Valkohäntäpeuran saalismäärä nousi edelliskaudesta noin 4 000 yksilöllä ja kuutisen prosenttia. Kaadetuista valkohäntäpeuroista 52 prosenttia oli vasoja, ja aikuisista yksilöistä 51 prosenttia naaraita. Myönnetyistä pyyntiluvista käytettiin koko maan tasolla noin 70 prosenttia.

Saaliista 95 prosenttia kertyi Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan sekä Etelä- ja Pohjois-Hämeen riistakeskusalueilta.

-Näillä tiheimmän peurakannan alueilla tavoitteeksi on asetettu peurakannan leikkaaminen, ja valkohäntäpeuroja onkin kaadettu jo useana vuonna ennätyksellisen paljon. Tänä talvena myös lumiolosuhteet olivat jahdin kannalta suotuisat eteläistä ja lounaista Suomea myöten, Suomen riistakeskuksen riistapäällikkö Antti Impola kertoo.

Luonnonvarakeskus julkaisee maaliskuussa arvionsa valkohäntäpeurakannan koosta. Kevättalvella 2021 kannan kooksi arvioitiin 125 000 eläintä.

Valkohäntäpeura on etenkin eteläisessä ja lounaisessa Suomessa erittäin merkittävä riistaeläin, jonka metsästykseen osallistuu vuosittain kymmeniätuhansia metsästäjiä. Valkohäntäpeuran metsästyksen arvioidaan tuottaneen nyt noin 2,4 miljoonaa kiloa lihaa.

Pienimmän hirvieläimen eli metsäkauriin metsästykseen ei vaadita pyyntilupaa, mutta saaliista on ilmoitettava Suomen riistakeskukselle. Metsäkauriita saatiin saaliiksi ympäri Suomen, mutta selvästi eniten Varsinais-Suomessa, josta kertyi noin kolmasosa saalismäärästä.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ