Asukkailta toivotaan näkemyksiä tulevaisuuden sote-palveluista


Länsi-Uudenmaan sote -hanke kutsuu alueen asukkaita kertomaan unelmiensa sosiaali- ja terveyspalveluista ja siitä, millaisia sote-palveluja alueella pitäisi olla. Ensimmäinen asukaskysely on avoinna helmikuun 15. päivään saakka.

Länsi-Uudenmaan yhteisiä sosiaali- ja terveyspalveluja valmistellaan seuraavien kuntien kesken: Espoo, Hanko, Inkoo, Karkkila, Kauniainen, Kirkkonummi, Lohja, Siuntio, Raasepori ja Vihti. Alueellisen sote-hankkeen mukaan nyt hankkeen alkutaipaleella on hyvä aika pohtia palveluja, niiden mainetta ja myös sitä, mitä länsiuusimaalaisuus oikeastaan tarkoittaa.

-Jokaisella organisaatiolla on maine, joka syntyy palvelujen ja kohtaamisten kautta. Olemme pohtimassa, millaisen maineen haluaisimme sote-palveluilla olevan täällä Länsi-Uudellamaalla. Emme voi päättää sitä itse, mutta voimme miettiä millaista mainetta haluamme tavoitella ja mitä siihen pääseminen meiltä vaatii, Länsi-Uudenmaan hankejohtaja Jutta Tikkanen sanoo.

Länsiuusmaalaisuutta miettimällä päästään Tikkasen mukaan kysymykseen, miten se voisi näkyä sote-palveluissa ja kohtaamisissa. Pohdittavana on mm. se, mikä yhdistää asukkaita ja mikä erottaa Länsi-Uudenmaan myönteisesti muista alueista.

-Tämä on ensimmäinen kyselymme, jolla pääsemme alkuun. Lisää vaikuttamisen mahdollisuuksia on tulossa vuoden mittaan. Yhdessä löydämme sellaiset ratkaisut, joka tukevat meidän kaikkien terveyttä ja hyvinvointia ja joista voimme olla ylpeitä, Tikkanen visioi.

Samoista teemoista kysytään myös Länsi-Uudenmaan kuntien sote-henkilöstön näkemyksiä. Lisäksi vireillä on yhteistyötä Länsi-Uudenmaan järjestöjen, vanhus- ja vammaisneuvostojen sekä nuorisovaltuustojen kanssa.

Hankkeessa on perustettu myös ”Unelmien sote-palvelut”-yhteisö, joka on avoin kaikille 16 vuotta täyttäneille ja järjestöjen edustajille.

Yhteisössä saa ideoida, ehdottaa ja kysyä. Yhteisön jäsenet pääsevät vuoden mittaan kertomaan näkemyksiään ja toiveitaan esimerkiksi sähköisistä terveyspalveluista, mielenterveyspalveluista, lapsiperheiden palveluista ja senioripalveluista sekä siitä, millaisia yhteydenottokanavia palveluissa pitäisi olla, Tikkanen kertoo.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ