Forsström sairaalan johtavaksi lääkäriksi


Gastroenterologian erikoislääkäriksi kaksi vuotta sitten valmistunut lääketieteen lisensiaatti Fredrik Forsström on valittu Raaseporin sairaalan uudeksi johtavaksi lääkäriksi.

Forsström on toiminut vuosina 2018-2020 sisätautien ylilääkärinä Raaseporin sairaalassa ja hän on ollut samaan aikaan sairaalan johtoryhmän jäsen. Virkaa ainoana hakenut Forsström aloittaa uudessa tehtävässään 12. tammikuuta.

Johtavan lääkärin virka täytetään HYKS-sairaanhoitoalueen vt. johtajan Jukka Louhijan viranhaltijapäätöksellä. Forsström seuraa tehtävässä Peter Braskénia, joka jää eläkkeelle vuodenvaihteessa.

Raaseporin sairaalan Vuoden sairaanhoitajaksi on valittu Jenny Romberg-Valkeapää. Hänet palkittiin virtuaalisessa Hoitotyö 2020-luvulla -tilaisuudessa joulukuun alkupuolella.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ