Valtuutetut haluavat uudistaa Raaseporin organisaatiota


Tuoreessa valtuustoaloitteessa esitetään, että kaupunginhallitus asettaa riippumattoman työryhmän valmistelemaan Raaseporiin uutta organisaatiomallia.

Perusteena mainitaan, että Raasepori ei ole kyennyt sopeuttamaan toimintaansa varojensa mukaiseksi. Siinä todetaan, että useita yrityksiä on tehty, mutta tulokset ovat jääneet laihoiksi. Kaupungin organisaatiota luonnehditaan raskaaksi ja siihen olisi pitänyt puuttua aloitteentekijöiden mukaan jo vuosia sitten.

”Myös viranhaltijoita koskevia yhteistoimintaneuvotteluja ei ole voitu toteuttaa, koska on ilmeisesti mahdotonta vähentää henkilöstöä ennen kuin meillä on uusi kevyempi organisaatiomalli”, aloitteessa mainitaan.

Erityisen huolestuttavana pidetään sitä, että kaupunki ei ole kyennyt tekemään panostuksia tulevaisuuteen. Esimerkiksi ennalta ehkäisevä terveydenhuolto, joka liittyy sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin, on joutunut kärsimään rahapulasta.

Organisaation uudistamiseen ehdotetun työryhmän pitäisi koostua henkilöistä, joilla ei ole kytköksiä Raaseporiin ja siihen tulisi nimetä henkilöitä, joilla on kokemusta isomman organisaation johtamisesta. ”Mikäli tällaista ryhmää ei saada koottua paikallisista kyvyistä, apuna tulee käyttää konsulttia”, aloitteessa esitetään. Sen ensimmäinen allekirjoittaja on valtuutettu Björn Siggberg (r) ja allekirjoittajia on yhteensä 23.

Luottamushenkilöt ovat olleet varsinkin tänä syksynä tyytymättömiä siihen, että lautakuntien määrärahoista ehdotetaan karsittavaksi muutamia tuhansia tai kymmeniätuhansia euroja sieltä täältä, mutta kokonaiskuvassa ne eivät kuitenkaan riitä muiden menojen jatkuvasti noustessa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ