Inkoossa taas öljyä meressä


Inkoon syväsatamassa on havaittu jälleen öljykalvo meressä. Hätäkeskus sai ilmoituksen öljystä keskiviikkoaamuna.

Kohteessa oli jo aiempaan, tammikuun lopussa lahdella tapahtuneeseen öljyvahinkoon liittyen Meritaidon kalustoa ja henkilökuntaa, jotka olivat aloittaneet vedessä olevan öljyn rajaamisen ja imeyttämisen jo ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

-Kyseisillä toimilla saatiin rajattua vedessä havaitut öljylautat ja aloitettiin aineen imeyttäminen, pelastustoiminnan johtaja Toni Sohkanen tiedottaa. Nopeasti aloitettujen rajaamistoimien ja öljyn imeyttämisen ansiosta aineelliset vahingot jäivät tällä kerralla vähäisiksi.

Rajavartiolaitoksen partio otti näytteet merivedestä ja satamassa olleista aluksista. Onnettomuuden syystä käynnistetään tutkinta. Paikalla oli rajavartiolaitoksen partion lisäksi pelastuslaitoksen johtoyksikkö ja Meritaidon venekalustoa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ