Hangon terveyskeskuksessa tulipalo


Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan tulipalo saattoi saada alkunsa katolla sijaitsevasta ilmanvaihtokonehuoneesta, jossa oli tehty korjaustöitä edeltävänä päivänä. Kuva: Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Poikkeusjärjestelyt heti aamusta

Hangon terveyskeskuksen vanhassa osassa syttyi tulipalo perjantaina aamuyöllä. Hätäkeskus sai hälytyksen tulipalosta hieman ennen kello neljää. Tehtävä luokiteltiin suureksi rakennuspaloksi ja kohteeseen lähetettiin yli 20 pelastusyksikköä Länsi-Uudenmaan ja Varsinais-Suomen pelastuslaitoksilta.

Tulipalo oli rakennuksen vanhan osan kattorakenteissa. Palo saatiin rajattua ja hallintaan aamulla kello kahdeksan aikoihin, ja terveyskeskuksen vastikään korjattu osa säästyi. Tulipalo saatiin sammumaan noin tunti myöhemmin, jonka jälkeen aloitettiin jälkiraivaus ja vahingontorjunta.

Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan tulipalo saattoi saada alkunsa terveyskeskuksen katolla sijaitsevasta ilmanvaihdon konehuoneesta.

-Siellä on tietojemme mukaan tehty edeltävänä päivänä korjaustoimenpiteitä. Asiassa ei ole tullut ilmi mitään sellaista, jonka perusteella olisi syytä epäillä rikosta, rikoskomisario Mats Sjöholm tiedotti perjantaina.

Tulipalon syttyessä aamuyöllä rakennuksessa oli vuodeosaston potilaat ja henkilökunta. 25-paikkaisella osastolla oli perusturvajohtaja Elisabeth Kajanderin mukaan 12 potilasta.

-Evakuointi aloitettiin heti aamuyöllä, kun rakennuksessa havaittiin savun hajua, ja potilaat siirrettiin Raaseporin sairaalaan ambulansseilla, Kajander kertoo. Vuodeosaston potilaat on sijoitettu sairaalan eri osastoille. Läheiset voivat soittaa sairaalan vaihteeseen numeroon 019 2241.

Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta tulipalon aineelliset vahingot ovat mittavat. Kajanderin mukaan rakennuksessa on runsaasti savu- ja vesivahinkoja. Savunhajua oli myös neuvolan puolella.

-Akuutti hammashoito toimii omissa tiloissaan, mutta sisäänkäynti on Rauhankadun puolelta neuvolan takaa. Myös akuutti lääkärin vastaanotto on saatu toimimaan rakennuksen toisessa päädyssä työterveyshuollon yhteydessä. Neuvola ei ole toiminnassa, ei myöskään laboratorio ja röntgen, Kajander kertoi perjantaiaamuna.

Samalla ryhdyttiin perumaan ei-kiireellisiä varauksia ja kuntalaisten tulee varata uudet ajat. Lisätietoa saa terveyskeskuksen vastaanotolta.