Soittamisen riemua jo 45 vuotta – Pohjan puhallinorkesterilla juhlakonsertti


Pohjan puhallinorkesteri juhlistaa 45-vuotista taivaltaan juhlakonsertissa Karjaalla. Tässä orkesterin jäseniä vapputunnelmissa muutaman vuoden takaa.

Pohjan puhallinorkesteri juhlistaa 45-vuotista taivaltaan juhlakonsertilla kulttuuritalo Fokuksessa

Karjaalla lauantaina 22. huhtikuuta kello 15 alkaen. Orkesterilla on ollut perinteisesti jokavuotinen konsertti Pohjan kirjaston salissa, mutta tänä vuonna haluttiin juhlistaa myös uutta Fokusta ja Tryckeriteaternin uutta näyttämöä.

-Tarjoamme yleisölle vapaan pääsyn konserttiin, jotta kaikilla puhallinmusiikista ja musiikkikulttuurista kiinnostuneilla olisi mahdollista nauttia rentouttavasta lauantai-iltapäivästä, kannatusyhdistyksen varapuheenjohtaja ja orkesterin jäsen Jenni Talvio-Rajala sanoo.

Keväällä 1978 koettiin jännittäviä hetkiä, kun Pohjan nuoriso-orkesteri esiintyi ensimmäistä kertaa työväenopiston päättäjäisjuhlassa. Upouusien soitinten haltuunotto oli aloitettu jo edellisenä syksynä ja esityskuntoon oli saatu yksi kappale. Aplodien innostamana marssi soitettiin peräti kahteen kertaan.

Nimi vaihtui, tehtävä ei

Elävästi kaksikielinen orkesteri harjoittelee nykyään osana Raaseporin kulttuuriopiston kurssitarjontaa Moa Thorsin johdolla. Muutama vuosi sitten orkesterin toiminta painottui aikuisorkesteriin lasten puhallinsoitinten opetuksen siirtyessä kansalaisopistolta kokonaan musiikkiopiston alaisuuteen.

Nuoriso-orkesterin nimi muutettiin tuolloin Pohjan puhallinorkesteriksi. Nimenvaihdoksesta huolimatta orkesteri toivottaa edelleen myös nuoremmat soittajat tervetulleiksi riveihinsä.

Kuluneiden vuosikymmenten aikana orkesteri on esiintynyt monenlaisissa tilaisuuksissa niin kotiseuduilla kuin ulkomaillakin ja yhteistyötä on tehty monien muiden orkesterien kanssa. Kannatusyhdistyksen puheenjohtajana toimii tätä nykyä Roy Hellén.

Vaikka moni asia on aikojen saatossa muuttunut, on orkesterin ja sen taustatukena toimivan kannatusyhdistyksen tarkoitus edelleen vaalia ja kehittää musiikkiharrastusta Pohjassa.

-Orkesterilla on ollut alusta lähtien tärkeä roolinsa innostamassa nuoria ja myöhemmin myös aikuisia puhallinmusiikin maailmaan, Talvio-Rajala sanoo.

-Voisi sanoa työn tuottaneen hedelmää, sillä nykyisessäkin kokoonpanossa on mukana soittajia, jotka ovat aloittaneet soittouransa Pohjan nuoriso-orkesterin riveissä jo vuosikymmeniä sitten. Onpa mukana sellaisiakin soittajia, jotka esiintyivät aivan ensimmäisessä konsertissa, hän jatkaa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ