Intensiivinen käsipalloviikonloppu – BK toivoo halliin finaalitunnelmaa


BK-46:n valmentaja Andreas Rönnberg ja kapteeni Jac Karlsson Spor Toto SK:n kollegojensa Serdar Seymenin ja Alp Erenin kanssa valmiina viikonlopun peleihin.

Viikonloppu Karjaan urheiluhallissa on pyhitetty kansainväliselle käsipallolle, kun BK-46 kohtaa turkkilaisen joukkueen Spor Toto SK:n tänään perjantaina ja vielä sunnuntaina EHF European Cupin toisella kierroksella.

BK-leirissä kaikki näyttää seuran mukaan hyvältä ennen avausottelua. Koko joukkue on pelikunnossa, myös loukkaantumisesta kärsinyt joukkueen kapteeni Jac Karlsson, joka pelaa vasta toisen ottelunsa pitkän poissaolon jälkeen. Muun joukkueen tavoin hän on innoissaan kohtaamisesta.

-On aina mielenkiintoista ja hauskaa saada pelata aivan uutta joukkuetta vastaan, hän sanoo seuran tiedotteessa. Myös Andreas Rönnberg luokittelee viikonlopun ottelut mielenkiintoisimpien otteluiden joukkoon hänen valmentaja-aikanaan.

-On mukavaa valmistella joukkuetta otteluun aivan uutta vastustajaa vastaan, kun samanaikaisesti on myös kyse etenemisestä eurooppalaisessa cupissa, hän sanoo.
Rönnberg kertoo Spor Toton olevan varsin isokokoinen joukkue, joka pelaa fyysistä ja kansainvälistä käsipalloa.

-Mutta joukkue vaikuttaa hivenen haavoittuvalta vastahyökkäyksissä. Tämän tulisi sopia meille hyvin. Yritämme päihittää heidät omalla tempollamme, valmentaja linjaa. Rönnberg näkee myös pienen etulyöntiaseman siinä, että molemmat ottelut pelataan kotihallissa.

Seura ja joukkue toivovatkin peleihin runsaasti yleisöä, kun BK-46 jälleen palaa kansainväliseen cup-ympäristöön 19 vuoden tauon jälkeen.

-Yleisön tuki on meille tärkeä. Tunnelma hallissa saisi mielellään olla sama kuin SM-liigan loppuotteluissa viime kaudella, Rönnberg sanoo.

Spor Toton valmentaja Serdar Seymen ja joukkueen kapteeni Alp Eren eivät sen sijaan odota omia kannattajiaan sen runsaammin Karjaan halliin. Joukkue päätti pelata molemmat ottelut Karjaalla käytännön syistä, sillä kotimaan liigan aikataulu on kireä, ja paluumatkan kanssa ollut haasteita.

Seymen ja Eren sanovat kunnioittavansa suomalaisvastustajaa. He kertovat seuranneensa muutamia BK:n pelejä ja odottavat kahta kovaa ja haastavaa, sekä toivottavasti myös mielenkiintoista ottelua. Ensimmäinen niistä alkaa tänä iltana kello 19 ja toinen peli on sunnuntaina jo puoliltapäivin.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ