Kiilan koulussa taas koronavirustartunta


Kiilan koulussa Karjaalla on todettu jälleen uusi koronatartuntatapaus. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tartunta todetaan koulun henkilökuntaan kuuluvalla.

Altistuneita on 22 oppilasta ja viisi koulun henkilökuntaan kuuluvaa, jotka on asetettu 14 vuorokauden karanteeniin. Kaupunki tiedotti uusimmasta tapauksesta keskiviikkona.

Kiilan koulussa on ollut tartuntoja aiemmin viime vuoden lokakuussa sekä kuluvan vuoden helmikuussa. Myös Karjaan yhteiskoulussa on ollut tartuntatapauksia lokakuussa ja kuluvan vuoden helmikuussa.

Lokakuussa kaupunki tiedotti koronatapauksista myös Seminarieskolan-koulussa ja Skogsgläntan-päiväkodissa Tammisaaressa sekä jo syyskuussa Pohjan päiväkodissa. Helmikuussa 2021 löytyi koronatartunta myös Ekenäs gymnasium-lukiossa Tammisaaressa.

Tartunnan saaneen on pysyttävä poissa koulusta tai päivähoidosta vähintään 10 vuorokautta oireiden alkamisesta, mutta tarvittaessa pidempään siten, että hän on ollut oireeton vähintään kaksi vuorokautta ennen kouluun tai päivähoitoon palaamista. Tartuntatautilääkäri päättää karanteenin ja eristämisen kestosta.

-Koulun rehtori antaa tartunta- ja altistumistapauksissa terveydenhuollolle tiedot paikalla tiettyyn aikaan olleista henkilöistä. Terveydenhuolto aloittaa tartuntojen jäljityksen ja päättää toimenpiteistä. Me saamme sivistystoimeen sen jälkeen tiedon karanteeniin joutuvista etäopetuksen järjestämistä varten. Tämä on hyvä käytäntö, sillä meidän olisi vaikea arvioida näitä asioita itse, opetuspäällikkö Jari Salminen kertoo.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ