Epävarma ja usein kehno lumitilanne, paljon aikaa vievä matkustaminen leireille ja kisoihin, resurssien puute, paine opiskeluun tai työntekoon ryhtymisestä ja uskalluksen puute. Siinä joitakin syitä sille, miksi eteläiseltä Uudeltamaalta ei niin vain maastohiihdon kansalliseen kärkeen ponnisteta ja jatketa panostusta täydellä höyryllä vielä nuoruusvuosien jälkeen.
Lajissa kehittyminen vaatii tolkuttomasti harjoittelutunteja ja kasapäin kilometrejä, joiden nakuttaminen hiihto-Suomen syrjäseudun lähtökohdista sisältää hurjasti haasteita. Moni saa täälläkin hiihdosta hyvän harrastuksen ja Vasaloppetin tapaisten pitkien matkojen karkeloissa ahkeroi useampikin menijä, mutta yleisen sarjan SM-kisoissa menestyminen tai edes niihin osallistuminen on harvojen herkkua.
Neuvoja peliin
Österby SK:n valmentaja Niklas Nyman toi vuosituhannen alussa SM-kisoihin kasvattiseuransa Taalintehtaan Jäntevän eksoottiset värit eikä kivunnut tuloslistalla kovin korkealle. Myöhemmin hänen fokuksensa siirtyi pitkän matkan hiihtoihin.
-Halua oli, mutta jälkeenpäin kun asiaa ajattelin, niin kokonaisuus hiihdon ympärillä ei ollut sellainen, että olisin voinut pärjätä. Rakastin harjoittelua, mutta kukaan ei kertonut, mitä kannattaa tehdä, jotta parhaiten kehittyy. Olisin tarvinnut jonkun, joka neuvoo eteenpäin. Nyt valmentajana minua ajaa eteenpäin se, etteivät juniorit tee samoja virheitä kuin minä, Nyman sanoo. IK Trissanissa aikoinaan vaikuttanut pitkän linjan hiihtovalmentaja Bo Sundman toteaa neuvoille olevan tarvetta jo varhaisessa vaiheessa.
-Jos todella haluaa hiihtoon panostaa, niin pitää uskaltaa tehdä ratkaisuja sen ehdoilla ja se pitää osoittaa jo aika nuorena. Monesti on tullut vanhempia sanomaan, että meidän lapsi satsaa hiihtoon tosissaan, mutta myöhemmin päätöksiä ei tehdä hiihdossa kehittymisen kannalta, mustiolaismies virkkoo. Viimeistään lukion jälkeen tullaan kiperään tienhaaraan ja mitataan tahdon lujuutta. Raameja ja resursseja rankkaan hiihtopanostukseen voi olla hankalaa luoda ja vaakakuppi kääntyy opiskeluun tai työntekoon.
-Asia ei ole mustavalkoinen, mutta yhteiskunta ja ympäristö luovat paineita siihen, että tulee hankkia koulutus tai mennä töihin. Ei uskalleta satsata hiihtoon. Laji vaatii paljon, mutta paljon se voi myös antaa, Sundman sanoo.
Tulosten takaa
Trissania edustaneelle siuntiolaiselle Sebastian Ginmanille se antoi parhaimmillaan kahdeksannen sijan SM-kisojen 30 kilometrin vapaalla vuonna 2000, mikä on tämän vuosituhannen selvästi kirkkainta antia paikallisvinkkelistä katsottuna. Nuorina Ruotsiin muuttaneet ja Åsarnaan hiihtolukioon lähteneet Sundmanin lapset Edvard ja Josefina ovat tosin Ruotsin mestaruuskisoissa yltäneet hyviin tuloksiin. 26-vuotias ”Eetu” on sivakoinut viestihopeaa ja ollut henkilökohtaisella matkalla 18:s, 22-vuotias ”Fina” venyi puolestaan helmikuussa sprintissä sijalle 14. Bo on valmentanut lapsiaan läpi ilon ja tuskan.
-Edvard putosi Åsarnan ansaan peruskestävyysharjoittelun puurtamisessa ja nopeusominaisuudet ovat kärsineet. Valmennuksellisia virheitä on tehty, kun parhaat tulokset ovat neljän vuoden takaa. Josefina on käynyt kovaa päänsisäistä kamppailua, mutta haastanut kuitenkin sprintissä Ruotsin kärkinimiä. Siinä sattuu nyt vain olemaan edessä maailman parhaita sprinttereitä, joille on tullut tappioita suksenmitalla. Fina olisi tuon kaltaisilla hiihdoilla ollut Suomessa SM-kisojen finaalissa, Sundman aprikoi. Hiihdossa menestymistäkin voi mitata monin tavoin.
-SM-kisojen top 30-hiihtäjä on harjoitellut jo aika paljon, mutta eihän sijalta 30 löytyvää hiihtäjää pidetä oikein minään. Yksilölajissa pärjääminen on eri juttu kuin palloilulajeissa, Nyman miettii.
Tyttöjen tiimi
Nyman valmentaa ÖSK:ssa lupaavaa tyttöjen tiimiä, jossa 14-vuotiaat Jill Friberg, Rebecca Malmberg, Therese Äbb ja Edith Ljungqvist kirittävät toisiaan. Seurassa on ollut junnuissa hyvää säpinää, mutta muualla on vielä enemmän.
-Meidän ryhmässä on viisi hiihtäjää ja esimerkiksi Espoon Hiihtoseurassa heitä on moninkertaisesti, tytöt tietävät. Ei kai siis ole ihme, jos verrattain pienestä massasta kimpoaa niin harvakseltaan tavoitteellisia aikuisiän hiihtäjiä.
-Ehkä hiihtoon ei ole täällä haluja panostaa, vaan se on vain kiva juttu, Friberg tuumii. Tytöillekin se on ensisijaisesti kiva juttu, mutta onko se niin kiva, että heidät nähtäisiin ehkä tulevaisuudessa yleisen sarjan SM-kisojen starttiviivalla?
-En ole itsestäni niin varma, mutta Jill takuulla nähdään, Ljungqvist virkkoo. Vauhdikkaasti kehittyneellä Fribergillä on räväkkä luonne ja poltetta hiihtoon.
-En rupea mistään olympiakullasta puhumaan, mutta haluan kyllä päästä hiihdossa pitkälle. Jos minusta ei tule huippuhiihtäjää, niin ainakin minusta tulee huippukommentaattori, vilkkaasti puhuva snappertunalainen sanoo.
Tukea tarvitaan
Hiihtolukio on yläkoulun jälkeen monille suositeltu vaihtoehto, mutta kohta 17 vuotta täyttävä Tomi Sandberg lähti uimaan vastavirtaan. Sandbergilla oli jo paikka Vöyrin urheilulukioon, mutta hän teki viime tingassa U-käännöksen ja jäikin Tammisaareen.
-Loukkaannuin kesällä ja rupesin miettimään asioita uudestaan, kun vammasta toivuin. Minulla on kotikonnuilla hyvät tukihenkilöt ja muutenkin ollut aina hyvä olla, joten miksi lähtisin. Luulen, että monella tämän seudun kasvatilla hiihtouran jatkaminen on ollut resursseista kiinni, mutta minulla on ollut siinä hyvä tilanne. Olenkin kiitollinen sponsoreiden ja perheen tuesta, Sandberg tuumii. Vastikään nuorten SM-kisoissa 20 joukkoon hiihtänyt Sandberg on pitänyt pintansa, vaikka lumi on ollut Raaseporissa monesti kortilla.
-Hiihtokavereiden kanssa olemme puhuneet, että vaikka muillakin etelässä asuvilla on ollut joskus vaikeaa, niin minulla on kyllä ollut kaikista vaikeinta. Harjoitusmetodit ovat kuitenkin purreet ja aina pystyy tekemään juoksua ja ylämäkitreeniä, mikä kehittää. Uskon, että pysyn niiden vauhdissa, jotka urheilulukioon ovat lähteneet, Sandberg sanoo. On se sitten Sandberg, Friberg tai joku muu, niin paikallisten hiihtäjien näkeminen televisiosta tulevien kisojen lähtöviivalla ei taatusti tekisi kilpahiihtokulttuurille yhtään pahaa.
-Kyllä sillä on merkitystä. Esikuville on aina tarvetta, Sundman toteaa. Nyman muistuttaa, että esikuvia saattaa tarpeeksi läheltä löytyä, jotta uskoa omaan tekemiseen piisaa.
-Juurihan saimme Suomen mestarin tuosta aika läheltä, Lauri Vuorisen, joka on lähtöisin Perniöstä. Jos hiihtoon on tahtoa ja sydäntä, niin kyllä täältäkin huipulle pääsee.
”Arki tuli vastaan”
Panostus hiihtoon hiipuu eri syistä
Karjaalaislähtöinen Benjamin Tulonen hiihti Hopeasommassa viestipronssia ja laskee makeimmaksi meriitikseen nuorten SM-kisoissa Keminmaalla M 18-sarjassa irronneen seitsemännen sijan 20 kilometrin vapaalla. 23-vuotiaan Tulosen kovin kyyti kilpahiihtoon on kuitenkin ehtinyt jo hidastua.
-Kehityin nuorena hyvin, kun ei ollut vastoinkäymisiä. M 18-sarjan jälkeen niitä alkoi sitten tulla, kun ilmeni selkävaivaa, astmaa ja armeijakin vaikutti. Viimeisenä vuonna M 20-sarjassa selkä meni jumiin siitä, kun hiihdin neljä kilometriä kovaa. En pystynyt sillä tasolla jatkamaan, hän kertoo. Myös suunnistuksen parissa viihtynyt Tulonen vaihtoi päälajinsa rastijahtiin.
-Ei se ollut sinänsä kova paikka, vaan kävi aika luonnollisesti. Kun olen kahteen lajiin lyönyt paukkuja, niin ennen pitkää toisesta piti luopua. Nyt yritän pärjätä suunnistuksessa ja hiihdän harjoittelumielessä. Lähden myös seuran viestiporukkaa auttamaan, IF Sibbo-Vargarnaa viime vuodet edustanut Tulonen sanoo. Nykyisin Espoossa asuva ja opiskeleva mies sai hiihtokasvatuksensa IK Trissanissa.
-Sieltä sai hyvät eväät hiihtoon. Seurassa oli silloin kovia kirittäjiä, kun Edvard ja Josefina Sundman löivät tahtia. Harjoittelu oli päämäärätietoista ja välillä aika totistakin, mutta vastapainoksi pidettiin hauskaakin. Minulle se meininki sopi hyvin.
Koulun kiireet
Tammisaaressa varttunut Emma Metzner viihtyi niin ikään hyvässä ja kehittävässä seurassa nuorempana, ensin Österby SK:sta käsin ja sitten One Way Pro Teamin porukassa. One Wayssa hän voitti mm. 16-vuotiaiden SM-viestikultaa.
-Tuli paljon ryhmäharjoittelua ja oli hyvin motivoivaa, kun kaikki olivat tosissaan. Lukiossa koulunkäynti alkoi viedä enemmän aikaa ja siihen piti panostaa, 21-vuotias Metzner kertoo. Nyt koulu vie vielä enemmän aikaa, kun hän opiskelee Åbo Akademissa biotieteitä. Metzner oli vielä kaksi vuotta sitten SM-kisoissa mukana kympin vapaalla, mutta ei ole sen jälkeen hiihdon normaalimatkoille osallistunut.
-Viime vuonna kilpailin Vasaloppetissa ja pitkän matkan hiihto on alkanut kiinnostaa enemmän. Finlandia-hiihtoon olin tänä talvena menossa, mutta se peruttiin. En ole sulkenut ovia normaalimatkan kisoihin, mutta tällä hetkellä tilanne on tämä, hän sanoo. Myös triathlonissa kilpaileva Metzner tietää täkäläiset haasteet.
-Usein talvet ovat huonoja ja kehno lumitilanne tekemiseen vaikuttaa. Nuorempana huomasin alkukauden kisoissa, etten pääse muiden vauhtiin, loppukaudesta kulki paremmin. En tahtoisi sanoa, ettei Raaseporista voi nousta hiihdon huipulle, mutta ei se helppoa ole. Pitää olla valmis matkustamaan eri paikkoihin, käydä paljon leireillä ja pitämään motivaatiota yllä silloinkin, kun olosuhteet ovat vastaan. Paljon se vaatii.
Työt kutsuivat
Tammisaarelainen Sebastian Österholm hiihti nuorten SM-kisoissa parhaimmillaan kympin joukkoon, mutta ei yleisen sarjan SM-kisoihin koskaan viivalle lähtenyt.
-Panostus hiihtoon loppui nuorten sarjojen jälkeen. Armeijan jälkeen olin vielä mukana, mutta sitten tuli arki vastaan. Muutin omilleni, perustin firman ja rupesin tekemään töitä. Jos olisin siinä vaiheessa halunnut täysillä hiihtoon satsata, niin se olisi vaatinut sponsoreita. Kaikki meni lopulta aika luonnollisesti, aloin tehdä duunia ja hiihto jäi vähemmälle, LVI-alalla kotikonnuillaan työskentelevä Österholm toteaa. Pientä harmitusta hän on välillä kokenut.
-Olisihan se ollut kiva olla pidempään mukana ja katsoa, mihin rahkeet riittävät. Joskus oli kuitenkin tavoitteena saavuttaa Suomen huippu. Kehityin koko ajan paremmaksi ja vielä armeijaan asti harjoittelin kuudesti viikossa. Siinä saattoi tosin ylikuntokin iskeä ja keho sanoi, että pitää rauhoittua, 31-vuotias Österholm lausuu. Hän hiihtää tätä nykyä silloin tällöin kuntoilumielessä, mutta vielä kaksi vuotta sitten Österholm kruunattiin Raaseporin mestaruuskisojen voittajaksi.
-Olisin varmasti vieläkin palkintopallilla. Täällä tosin on kovassa kunnossa olevia pitkän matkan hiihtäjiä, joiden kanssa joutuisi lujille.
