Koronatartuntoja Karjaan suomenkielisissä peruskouluissa


Kahdella Kiilan koulun ja yhdellä Karjaan yhteiskoulun oppilaalla on todettu koronavirustartunta. Asia varmistui torstaina iltapäivällä. Karjaan lukion altistuminen ei aiheuttanut tartuntaa, ja varotoimenpiteenä kotiin määrätyt opiskelijat pääsevät takaisin kouluun.

Kahden koronalle altistuneen Karjaan yhteiskoulun luokan oppilaat on määrätty karanteeniin lokakuun 30. päivään saakka. Myös osa opettajista on karanteenissa kuun loppuun. Kiilan koulussa karanteeni koskee neljää luokkaa ja joitakin opettajia niin ikään lokakuun loppuun saakka.

Yhteiskoulu etäopetukseen

Yhteiskoulun opettajakuntaan tuli karanteenin seurauksena niin iso vaje, että koulu siirtyi etäopetukseen sivistystoimenjohtajan päätöksellä. Erityisen tuen oppilaiden koulu jatkuu kuitenkin lähiopetuksena. Poikkeuksellisia opetusjärjestelyjä ja etäopetukseen siirtymistä perustellaan sillä, että lähiopetuksen turvallinen järjestäminen ei ole enää mahdollista.

-Kiilan koulussa altistuneita opettajia ei ole yhtä paljon, joten siellä voidaan jatkaa lähiopetusta. Tarkempaa tietoa järjestelyistä ja toimenpiteistä on tulossa, opetuspäällikkö Jari Salminen kertoi torstaina. Hän ilmoitti myös, että koulukuljetuksissa ei ole ollut korona-altistuksia näihin tapauksiin liittyen.

Kaupungin tartuntatautitiimi on yhteydessä kaikkiin altistuneiden oppilaiden perheisiin ja altistuneisiin opettajiin. Koulunkäynnistä karanteenin aikana ohjeistettiin lisää perjantaina Wilman kautta. Muiden kuin altistuneiden osalta koulu jatkuu normaalien turvaohjeiden mukaisesti.

Tapaukset liittyvät toisiinsa

Johtava lääkäri Tove Wide kertoo, että Karjaan suomenkielisissä kouluissa todetut tartunnat linkittyvät toisiinsa.

-Koulualtistus ei ole kuitenkaan jatkunut pidempään, vaan se tapahtui tällä viikolla. Toivotaan, että jatkotartuntoja ei tule, mutta aika näyttää. Tartuntojen jäljitys on työlästä, mutta tartunnan saaneet haastatellaan tuntien sisällä siitä, kun he ovat saaneet positiivisen testituloksen, Wide kertoo.

-Kaikki altistuneet tavoitettiin tässä tapauksessa nopeasti. Selvitystyössä saattaa tulla esiin uusia tietoja, jotka johtavat toimenpiteisiin. Tämä voi liittyä esimerkiksi johonkin harrastukseen, hän jatkaa.

Raaseporissa oli todettu perjantaihin mennessä yhteensä 49 tartuntatapausta sitten koronaepidemian alkamisen viime keväänä.

-Noin puolentoista viikon aikana meilläkin on tullut uusi positiivinen testitulos lähes päivittäin. Sairastuneita on erilaisissa ryhmissä, mukana on opiskelijoita ja työikäisiä, Wide sanoo.

THL:n tietojen mukaan Hangossa oli todettu perjantaihin mennessä yhdeksän koronatartuntaa, Inkoossa tapauksia oli edelleen kuusi, mutta luvut saattavat olla jäljessä myös näissä kunnissa.

Poissa vähintään viikko

Jos koulussa tai päivähoidossa todetaan koronavirusinfektio, kaupungin tartuntatautitiimi selvittää mahdolliset korona-altistumiset ja jäljittää altistuneet. Altistuneisiin otetaan yhteyttä ja heidät asetetaan karanteeniin 10 vuorokauden ajaksi tartuntatautilain nojalla.

Tartunnan saaneen henkilön on pysyttävä poissa koulusta tai päivähoidosta vähintään seitsemän vuorokautta oireiden alkamisesta, mutta tarvittaessa pidempään siten, että hän on ollut oireeton vähintään kaksi vuorokautta ennen kouluun tai päivähoitoon palaamista. Tartuntatautilääkäri päättää karanteenin ja eristämisen kestosta kokonaisarvioinnin perusteella.

Ohjeena on edelleen se, että mikäli lapsella tai perheessä ilmenee vilustumisoireita, on otettava yhteyttä terveydenhuoltoon. Oireileva lapsi ei saa mennä kouluun, vaan hänet on pidettävä kotona. Terveyskeskukseen ollaan yhteydessä puhelimitse, ja se järjestää henkilön tarvittaessa koronatestiin. Puhelinnumero on 019 289 3000. Lapsia koskevat THL:n päivitetyt koronasuositukset löytyvät myös Raaseporin kaupungin kotisivuilta.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ