Poliisi keskeytti mielenosoituksen Koverharissa – viisi otettiin kiinni


Kuva: Jonne Sippola, Greenpeace

Länsi-Uudenmaan poliisi keskeytti runsaan viikon jatkuneen mielenosoituksen Hangon Koverharissa torstaiaamuna. Poliisi antoi hieman ennen aamukahdeksaa poistumiskäskyn noin kahdellekymmenelle mielenosoittajalle.

-Suurin osa heistä noudatti käskyä ja poistui paikalta omilla ajoneuvoilla tai paikalle järjestetyllä bussilla. Viisi mielenosoittajaa ei noudattanut poistumiskäskyä, vaan pyrki siirtymään junakiskoille jatkamaan mielenilmaisua. Mielenosoittajat otettiin kiinni rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi. Kiinniotto sujui rauhallisesti, ylikomisario Aapo Isoaho tiedottaa.

Kiinniotettuja epäillään tässä vaiheessa niskoittelun lisäksi liikenteen häirinnästä. Heidät päästetään vapaaksi, kun esitutkintatoimenpiteet ovat päättyneet. Myös poliisin poistumiskäskyä noudattaneita henkilöitä epäillään liikenteen häirinnästä. Rikosnimikkeet voivat täsmentyä esitutkinnan aikana.

Mielenosoitus kesti yli viikon

Mielenosoitus alkoi viime viikon tiistaina, kun joukko Greenpeacen ja Elokapinan aktivisteja pysäytti Koverharin satamaan kivihiililastia kuljettaneen junan kulun asettumalla kiskoille sen eteen. Poliisi aloitti neuvottelut mielenosoittajien kanssa pian junan pysäyttämisen jälkeen.

-Poliisin tavoitteena oli mielenilmauksen siirtäminen sopivampaan paikkaan, junan siirtäminen ja raiteen vapauttaminen. Siirron toteuttamiselle oli erilaisia vaihtoehtoja. Noin viikon ajan käydyt neuvottelut poliisin ja mielenosoittajien edustajien välillä eivät kuitenkaan mahdollistaneet junan siirtämistä mielenosoittajien läsnäollessa, Isoaho kertoo.

Yhtenä vaihtoehtona esitettiin, että juna olisi siirretty Lappohjaan, ja veturi olisi jatkanut sieltä matkaa Kouvolaan. Mielenosoittajat katsoivat kuitenkin jo viikko sitten, että vaunujen siirtäminen Lappohjaan olisi tuonut riskin siitä, että kivihiili viedään sieltä jonnekin muualle ja mahdollisesti vientiin. Samalla Koverhariin johtava rata olisi vapautunut mahdollisille uusille hiilikuljetuksille. Mielenosoittajat totesivat myös, että Koverhariin saatiin hyvä konfliktitilanne, ja siitä luopumiseen pitäisi olla hyvä syy.

Mielenosoitus keskeytettiin kokoontumislain perusteella. Syy oli tilanteen pitkittyminen ja sen vaikutukset eri osapuolten toimintaan. Poliisin mukaan mielenosoituksen taloudelliset vaikutukset junaoperaattorille alkoivat kasvaa, ja vaikka juna ei välittömästi aiheuttanut haittaa muulle liikenteelle, raide piti saada vapaaksi. Hiilijuna siirrettiin pois paikalta pian mielenosoituksen keskeyttämisen jälkeen.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ