Elena Wuorimaalla lennokas lännenratsastusvuosi


Intohimona hevoset. Elena Wuorimaa viihtyy menestyksellä niin Cherryn (vas.) kuin One Last Niten eli Calvininkin selässä.

Elena Wuorimaata hieman hymyilyttää, kun hän yrittää kuvailla vuoden 2020 edesottamuksiaan lännenratsastuksessa.

-Sanotaanko lyhykäisyydessään näin, että Suomessa pidettiin kymmenen kilpailua ja voitin kaiken mihin osallistuin, hän nauraa. Eikä siinä vielä kaikki.

-Kun osallistuin kahdella hevosella, niin olin ykkönen ja kakkonen, hän jatkaa.

19-vuotias inkoolaisratsastaja oli ”länkkärin” kuninkuuslajissa reiningissä suorastaan murskaavan ylivoimainen rankingykkönen. SM-kisoja ei lajissa järjestetty, mutta Suomen parhaimmasta reining-ratsastajasta ei jäänyt epäselvyyttä. Vai jäikö?

-En tiedä olenko paras, en osaa sitä itse sanoa. Mutta sen voin todeta, että eniten kisoja ulkomailla ja eniten kansainvälistä kokemusta minulla kyllä on, Elena sanoo.

Viime vuonna tuo kokemus ei koronapandemian takia karttunut, sillä syyskuussa Ruotsissa käytyä Scandinavian Derbyä lukuun ottamatta ulkomaille ei ollut asiaa.

-Ruotsissakin oli tavallista vähemmän porukkaa paikalla. Totta kai kaipasin kansainvälisiä kisoja, mutta toisaalta Suomessa oli normaalia enemmän kisoja ja ehkä se teki vain hyvää minulle ja hevosille, että rauhoituimme kotimaan kisoihin. On oltava kiitollinen ja onnellinen siitä, ettei korona ole muutoin juurikaan elämänmenoon vaikuttanut eikä läheisiä piinannut, Elena tuumii.

Vanhan herran valssi

Lännenratsastus jakautuu eri alalajeihin ja käytännössä kahteen osastoon, reiningiin ja all around-lajeihin. Wuorimaa on hurmannut etenkin näyttävässä reiningissä, joka sisältää muun muassa laukkaympyröitä, nopeita käännöksiä, liukupysähdyksiä ja peruutuksia.

Hän kilpaili jo 14-vuotiaana EM-kisojen nuorten sarjassa, voitti 17-vuotiaana EM-hopeaa ja sijoittui toissa vuonna juniorien MM-kisoissa viidenneksi. Wuorimaa on rikkonut lajissa rajoja ja kilpaillut ensimmäisenä suomalaisena Yhdysvalloissa ison maailman karkeloissa. Ei siis ole ihme, että perheensä ”ranchilla” hevosten ja muiden eläinten kanssa sopusoinnussa elävä ratsastaja viime vuonna hallitsi Suomen kenttiä.

-Kokemus tietenkin auttaa, tiedän omat ja hevosteni rajat. Tavoitteena on aina tehdä piirun tarkasti se minkä osaamme. Viime vuosi oli tasaista tekemistä ja ulosmittasimme sen, mihin pystymme. Hevoset ovat olleet tip top-kunnossa ja virkeällä tuulella, se on myös tärkeää, Elena kertoo. Häntä kyydittää edelleen Haidachino Hollywood eli Cherry, jolla on ikää jo 17 vuotta.

-Vanha herra on psyykkisesti ja fyysisesti harvinaisen hyvässä iskussa. Sen kanssa ei tarvitse enää jynssätä asioita, vaan pääasia on se, että sen mieli pysyy virkeänä. Cherry on jo todellinen sotaratsu ja reining-hevoseksi melko vanha. Suomen kisoissa se vielä pärjää, mutta ulkomaille sitä ei enää viedä yhtä paljon. Se ansaitsee jo päästä helpommalla, Elena sanoo.

Kahdeksanvuotiaan One Last Niten rooli tulee jatkossa kasvamaan ja taustalla kehittyy 5-vuotias Jersey Girl With a Gun eli Minni, jota Wuorimaa on kouluttanut.

-Se on todella kiltti ja ihmisläheinen hevonen. Minni luottaa ihmisiin ja päästää todella lähelle. Sen takia siitä on tullut perheellemme melkein enemmän lemmikkikoira.

Jenkkilän jenkka

Viime keväänä ylioppilaaksi valmistunut Wuorimaa pyrkii vielä korottamaan arvosanojaan ja aikoo hakea Hankeniin kauppakorkeakouluun. Hän on tehnyt myös töitä Inkoossa, joten päivät ovat touhuntäyteisiä. Aktiiviratsastamisen lisäksi Elena istuu lännenratsastuksen reining-komitean kokoonpanossa, jota johtaa isä Tomi.

-Laji ja hevoset ovat minulle intohimo ja on hirmu hauskaa tehdä töitä sen eteen, että laji voisi Suomessa paremmin. Emme ole niin paljon esillä kuin koulu- ja esteratsastajat ja on monia, jotka eivät lajia tiedä. Haasteita on, mutta myös uskoa siihen, että olemme kasvamaan päin. Pohjoismaat tekevät paljon yhteistyötä ja on hyviä ideoita, millä pääsemme kehittymään. Ne, ketkä tätä Suomessa tosissaan tekevät ovat sisukkaita ja menestyvät maailmalla, Elena kertoo.

Hän haluaa lähivuosina vallata enemmän jenkkilän markkinoita.

-Minulla on siellä uusi hevonen ja suurimmat tavoitteeni liittyvät ratsastamiseen Yhdysvalloissa. Minun piti siellä jo viime vuonna kilpailla ja täytyykin vain toivoa, että koronatilanne helpottaa ja kisat toteutuvat mahdollisimman pian. Sitä odotan tällä hetkellä eniten, Elena sanoo.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ