
Hangon uuden kaupunginjohtajan ja vesiliikelaitoksen uuden johtajan valinnat etenivät tiistai-iltana. Kaupunginhallitus päätti teettää soveltuvuusarvioinnit kaupunginjohtajan virkaan maa- ja metsätaloustieteen maisteri Timo Taulavuorelle ja arkkitehti Simon Storelle.
Puutarhaliiton entisellä toimitusjohtajalla Taulavuorella on myös kuntajohtamisen eMBA-tutkinto. Hän on työskennellyt aiemmin mm. Helsingin kaupungilla virastopäällikkönä, Kotimaiset kasvikset ry:n toimitusjohtajana ja Kauppapuutarhaliitto ry:n yritysneuvojana.
Karjaalla asuva Store työskentelee nykyään Kirkkonummen elinvoimajohtajana. Hän on työskennellyt aiemmin Raaseporin kaupunkisuunnitteluarkkitehtina, Kirkkonummen asemakaavapäällikkönä ja kaavoitusarkkitehtina sekä kaavasuunnittelijana arkkitehtitoimistossa. Storen suuntautumisala teknillisessä korkeakoulussa oli yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelu.
Kaupunginjohtajan virka oli haettavana keväällä ja alkukesästä. Ensimmäisellä kierroksella hakijoita oli 21. Toisessa haussa hakemuksia saatiin 29, ja haastatteluun kutsuttiin kuusi henkilöä. Kaupunginjohtajan virkaa hakevien haastatteluryhmänä toimii kaupunginhallitus, kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto, henkilöstöpäällikkö ja kansliapäällikkö.
Kaupunginhallitus käsitteli tiistaina myös Hangon veden liikelaitosjohtajan rekrytoimista, jonka kaupunginvaltuusto palautti viime viikolla valmisteluun.
Kaupunginhallituksen jäsen Mikael Lindqvist (r) ehdotti nyt Susanne Kollinin (r) kannattamana, että Jennifer Gammalsille teetetään soveltuvuusarviointi ja hänet kutsutaan kaupunginhallituksen haastateltavaksi. Tämä oli myös päätös. Hankolainen Gammals on työskennellyt jo pitkään Raaseporin kaupungin kehityspäällikkönä.
Hangon vesilaitosjohtajan virka oli haussa keväällä. Kelpoisuusehtona oli soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Virkaan saatiin 10 hakemusta ja loppusuoralle soveltuvuusarviointiin etenivät aiemmin Laura Lagerstedt ja Petri Palin.