Kategoria: Raasepori


Karjaan Kiilassa aivan suomenkielisten koulujen lähettyvillä sijaitsee vanha keltainen puutalo. Vuonna 1905 rakennetun Borgkilan seurantalon omistaa Karis Ungdomsförening. Yhdistyksen puheenjohtaja Rita Isaksson kertoo, että vuosien 2018-2021 aikana talon eteinen ja keittiö on kunnostettu pohjarakenteita myöten. Hanke on maksanut reilut 200 Read more…


Pohjan kirkonkylän kyläyhdistys osti loppuvuodesta vanhan asuntovaunun, jota on talven aikana kunnostettu torikioskivaunuksi.Toukokuun lopulla kioskivaunu tuodaan Pohjan torille, jossa nuoret voivat ryhtyä kesän aikana kioskiyrittäjiksi ja ansaita omaa rahaa.


Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri, Etelä-Uusimaan kolumnisti Thomas Blomqvist tekee viimeisessä kirjoituksessaan tilinpäätöstä 16 vuodesta kansanedustajana. ”Minulla on ollut etuoikeus saada tehdä työtä eduskunnassa kokopäiväisesti neljän kauden ajan. On helppoa olla kiitollinen tästä ajasta, vaikka olisin tietysti mielelläni jatkanut eduskunnassa Read more…


Karjaan yhteiskoulun ja lukion pihalla on aloitettu uuden moduulipäiväkodin rakennustyöt perustusten kaivamisella. Kaupunginhallituksen päättämän hankkeen myötä suomenkieliseltä yläkoululta ja lukiolta katosi oma urheilukenttä koulun pihalta.-Kentän käyttö on ollut aika vähäistä, mutta käyttöä on toki ollut. Jatkossa autopaikkoja on koulun lähistöllä Read more…


Länsi-Uudenmaan poliisilla riitti tehtävää pääsiäisenä ja tehtävämäärältään viikonloppua luonnehditaan vilkkaaksi. Liikenteessä ajonopeudet nousivat suuriksi ja monen kaahailijan kevät jatkuu ilman ajokorttia. Liikennettä valvottiin pääväylien lisäksi siellä, missä talven jäljiltä paljastunut tie usein saa kaasujalan painavaksi. Suuria ylinopeuksia Valvontaa kohdistettiin näin Read more…


Hätäkeskukseen ilmoitettiin tiistaina hieman ennen kello 17 vedestä löytyneestä menehtyneestä henkilöstä Tammisaaren Österbyssä. Ilmoituksen teki sivullinen henkilö, joka oli havainnut kuolleen henkilön rantavedestä. Paikalle hälytettiin poliisi ja pelastuslaitos. -Vedestä löytynyt on todennäköisesti tammikuussa alueella kadonnut mies, tutkintaa johtava rikoskomisario Mats Read more…


Grankulla IFK on napannut BK-46:sta pienen niskalenkin miesten SM-käsipallossa ja joukkue röyhisteli rintaansa myös välieräsarjan ensimmäisessä kohtaamisessa. Jo ylemmässä jatkosarjassa pidemmän korren vetänyt Kauniaisten ylpeys kukisti karjaalaiskoplan kolmannen kerran perätysten, kun se voitti kotiottelunsa maalein 29-26 (16-14). Voitot ovat Granille Read more…


Eduskuntavaalien tarkastuslaskenta valmistui keskiviikkoiltana ja vaalipiirilautakunnat vahvistivat vaalien tuloksen. Alueen ääniharava, RKP:n Henrik Wickström sai lopulta 7 306 ääntä ja neljä ääntä enemmän kuin alustavassa laskennassa. Niin ikään eduskuntaan valitun SDP:n Johan Kvarnströmin äänimäärä oli 4 770 ja yksi vähemmän Read more…


Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset poistetaan maanteiltä porrastetusti huhtikuun aikana. Ely-keskukset päättävät muutosten tarkemman ajankohdan sään ja kelin mukaan. Normaaleihin nopeusrajoituksiin siirtyminen voidaan aloittaa Uudellamaalla keskiviikkona 12. huhtikuuta, Väylävirasto tiedottaa. Koko maassa on määrä palata kesäkauden nopeusrajoituksiin viimeistään huhtikuun loppuun Read more…


Tammisaaren vanhan kaupungin yhdistys järjestää taas pääsiäismunajahdin. Suositun tapahtuman pääpalkinto on kolme kiloa pääsiäismakeisia.-Tämän vuoden uutuutena on pääsiäispupu, joka piilottaa joka päivä uuden pääsiäismunan jonkin pääsiäismunarastin lähelle, yhdistyksen puheenjohtaja Christian Gröndahl kertoo. Värikkäiden pääsiäismunien etsintä alkaa torstaina 6. huhtikuuta ja Read more…

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ