GrIFK piti BK:n loitolla välieräavauksessa


Jac Karlsson huhki jälleen täydet minuutit. Raati palkitsi hänet BK:n parhaana pelaajana välieräavauksessa. (Kuva: yksityinen)

Grankulla IFK on napannut BK-46:sta pienen niskalenkin miesten SM-käsipallossa ja joukkue röyhisteli rintaansa myös välieräsarjan ensimmäisessä kohtaamisessa.

Jo ylemmässä jatkosarjassa pidemmän korren vetänyt Kauniaisten ylpeys kukisti karjaalaiskoplan kolmannen kerran perätysten, kun se voitti kotiottelunsa maalein 29-26 (16-14). Voitot ovat Granille näin 1-0 ja paras viidestä -sarja jatkuu keskiviikkona Karjaalla.

Turhan hidasta toimintaa

Raaseporilaisvieraat haukkasivat Sebastian Säkkisen osumalla 0-1 -johtoon, mutta se jäikin ainoaksi hetkeksi, kun BK oli keulilla. Hitaasti peliin syttyneet punavalkopaidat pullahtivat tappiolle 7-3, eivätkä missään vaiheessa saaneet kamppailusta yliotetta.

Puolustus- ja maalivahtipeli ei ollut toivotulla tasolla ja varsinkin Anthony Hellakosken tihutöille tarjottiin tilaa. Isännät paikallistivat BK-puolustuksen heikot kohdat ja iskivät niihin surutta.

Karjaalaisvalmennus pähkäilee takuulla optimaalista puolustuskokoonpanoa ja kenties jotain lääkettä löydettiin lopussa, kun Miska Henriksson vaihtoi puolta Hellakosken suosimalle kaistalle. Maalivahtipelin BK hävisi aivan pystyyn ja useita mahtitorjuntoja esittänyt Patrik Roslander juhli kopparikukkulan kuninkaana.

Robin Sjöman oli Peik Sjöblomin tarkassa vartioinnissa.
(Kuva: yksityinen)

Hutera oman pään työskentely johti osaltaan siihen, ettei BK päässyt juoksemaan Granilta jalkoja alta, kuten suunnitelmiin kuului. Ensimmäisen välieräottelun vauhti ja suunnanmuutosten sähäkkyys ei ollut polkkanuttujen haluamalla korkeudella, vaan GrIFK:n suosimalla nuotilla.

BK tyytyi turhan paljon hitaisiin hyökkäyksiin ja vaikka 7 vastaan 6 -peli osoitti jälleen purevuutensa, niin tällä tavalla sarjan voittaminen tekee tiukkaa. Puolivälierissä SIF:iä vastaan pääosin puolustuksessa pelannut Jac Karlsson sai panosten koventuessa taas hyökkäysvastuuta ja huhki täydet minuutit.

Oliver Nordlund nähtiin kentällä vain yhden rankkarin verran. Jos ei Nordlundilla ollut mitään vaivaa, niin ehkäpä päävalmentaja Andreas Rönnberg olisi voinut kääntyä hankolaisen puoleen ja hakea tämän vikkelistä kintuista rytminmuutosta hyökkäyspeliin.

Jossittelun kautta kotipesään

BK-46 voi toki jälleen harmitella sitä, miten monta paraatipaikkaa heitettiin hukkaan. Roslander pysäytti seitsemästä rankkarista peräti neljä ja torpedoi muutaman kuuden metrin marjan.

Tilanteessa 27-25 Säkkinen törmäsi laidasta kolmesti putkeen Roslanderin torjuntoihin ja Hellakosken 28-25 -maali sinetöi Granin voiton. Säkkinen koki oikeassa laidassaan myös onnistumisen tunteita, kun taas vasemmalta laidalta ei irronnut kuin yksi heitto.

-Puolustimme huonosti ja pummasimme liikaa paikkoja laidoista, viivalta ja seitsemästä metristä. Emme pelanneet erityisen hyvin, mutta olisimme jopa voineet voittaa, jos olisimme olleet hieman terävämpiä viimeistelyssä. Samalla GrIFK hoiti hommansa oikein hyvin, joten meidän on vain käännettävä kurssi kotipelissä, valmentaja Rönnberg totesi.

Ottelutilastot

BK-46: Sebastian Säkkinen 8/15 (7 m 2/3), Nico Rönnberg 6/14 (7 m 0/2), Jac Karlsson 4/4 (7 m 1/1), Robin Sjöman 3/5, Miska Henriksson 2/2, Igor Skyba 2/2, Jonathan Ekman 1/1, Linus Sjöman 0/1, Oliver Nordlund 0/1 (7 m 0/1).
Maalivahdit: Rony Léven (25 min.) 1 torjunta, Miksu Heinonen (35 min.) 7.
Jäähyt: Skyba 2 x 2 min, R. Sjöman 2 min. Maalit Granille 4-1.
GrIFK: Anthony Hellakoski 7/15, Miro Koljonen 5/6, Erik Åkermarck 5/5, Gustav Svanbäck 4/6 (7 m 2/2), Peik Sjöblom 3/5, Fredrik von Troil 2/4, Fredrik Forss 1/2, Oscar Berglund 1/1, Kalle Kankaanpää 1/1, Alexander Qvist 0/2, Karim Mbembela 0/1.
Maalivahdit: Patrik Roslander (60 min.) 13 torjuntaa.
Jäähyt: 6 x 2 min, maalit BK:lle 9-4.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ