Kategoria: Raasepori


Koronatestaus

Kaupunki kehottaa jatkuvaan valveutuneisuuteen! Raaseporin valmiusryhmä kokoontui aikaistetusti 22.7. viime vuorokausina selvästi huonontuneen koronatilanteen takia. – Raaseporin koronatilanne on huonontunut huomattavasti muutamassa vuorokaudessa: yhteensä yhdeksän uutta tapausta on todettu kolmen viime vuorokauden aikana, ja ilmaantuvuus on nyt 104/100.000 kahdessa viikossa, Read more…


Etanaroskis

Raaseporiin on pilottikokeiluna sijoitettu kaksi etanaroskista. Toinen sijaitsee Pumppulahden länsipuolella Västra Nylands Folkhögskolan vieressä ja toinen Österbyssä Nimenniityntien ja Böningintien risteyksessä. Roskikseen voi laittaa tapettuja espanjansiruetanoita eli niin sanottuja tappajaetanoita. Ohjeet löytyvät roskiksen kannesta. Roskiksessa on kaksinkertainen säkki, jonka Rosk’n Read more…


Tuija Merikanto ja Maria Eriksson

Niityistä otetaan oppia Huoli luonnon monimuotoisuuden hupenemisesta on saanut Raaseporin puisto-osastonkin ryhtymään tuumasta toimeen ja toimenpiteisiin. Raaseporin alueelle kylvettiin noin hehtaarin ala niittyjä, neljään eri kohteeseen.


Timo Oksanen, Mikko von Hertzen, Petteri Ahomaa, Jukka Peltola ja Toni Ruohonen

Odotukset ovat korkealla Raasepori Festivaali järjestetään tänä vuonna kaksipäiväisenä kuun lopussa 30.-31. heinäkuuta. Alun perin festivaalin piti olla jo kesäkuussa, mutta sitä siirrettiin koronaviruspandemian takia kuukaudella eteenpäin. Nyt tilanne näyttää hyvältä ja järjestäjillä on odotukset korkealla. -Lippukauppa käy hyvin. Odotamme Read more…


Hanko

Mahdollisia altistumisia useissa Hangon ravintoloissa Useilla Hangon Regatassa 8.-11.7. vierailleilla henkilöillä on todettu koronavirustartuntoja. Muun muassa seuraavissa paikoissa käyneet ovat saattaneet altistua tartunnalle: Ravintolat HSF, HSF Marine, Itämerenportti, Coco Beach Club, Beach Bar Plagen, Hotelli Regatta, Regatta Brasserie, Classic Pizza, Read more…


Lepin liittymä

Rakennustyöt valtatie 25:llä Lepin liittymän kohdalla ovat käynnistymässä ensi viikolla. Työt alkavat työmaan perustamisella, puuston raivauksella ja tilapäisten liikennejärjestelyiden rakentamisella. Hankkeessa valtatie 25:n ja maantie 111:n liittymään rakennetaan kevennetty eritasoliittymä ja uusi risteyssilta. Samalla vanha Bäljarsin alikulkukäytävä puretaan. Lisäksi hankkeessa Read more…


Merivoimien komentaja Jori Harju

Syksyyn mennessä Merivoimien Uudenmaan prikaatissa ja Rannikkoprikaatissa aloittavat toimintansa uudet valmiusyksiköt. -Valmiusyksiköillä parannetaan ehdottomasti meidän valmiuttamme vastata nopeisiin turvallisuusympäristöön tapahtuviin muutoksiin, Merivoimien komentaja Jori Harju kertoo. Uudet joukot koostuvat varusmiehistä ja palkatusta sotilashenkilöstöstä. Yksiköt varustetaan ja koulutetaan Harjun mainitseman valmiuden Read more…


Seuralaiset juhlivat nuorisopokaalin voittoa

IF Raseborgin nuoret tykit lauloivat SFI:n yleisurheilun mestaruuskisoissa uljaammin kuin koskaan ja marssivat Närpiössä äänekkäästi esiin. Seuralle ojennettiin ensimmäistä kertaa nuorisopokaali, Ungdomspriset, jonka pokkaa parhaiten 15- ja 17-vuotiaiden sarjoissa pärjännyt poppoo. Raaseporilaisremmi retosteli näissä nahinoissa yhteensä yhdeksän mestaruutta ja 22 Read more…


Mosedalenin urheilukenttä

Yleisurheiluseuran IF Raseborgin matka kohti jokavuotisia SFI-mestaruuksia alkoi Karjaan Shelliltä, josta bussimme nouti meidät. Tänä vuonna kisat järjestettiin vihanneksistaan tunnetussa Närpiössä. Valtaosa urheilijoistamme matkusti Ralf Wikströmin ajamalla linja-autolla. Matka kesti noin neljä tuntia, mutta onneksi mukava seura ja ABC:llä syöty Read more…


Saaristo

Läntisellä Uudellamaalla sinilevätilanne on vaihteleva. Sisävesistöjen ja meren levämäärissä on eroja – sisävesistöt ovat suurimmaksi osaksi levättömiä, kun taas meressä levää esiintyy hieman. Kaikki sisävesistöt ja järvet eivät kuitenkaan ole sinilevättömiä, ja siksi on tärkeää itse tarkkailla veden laatua ennen Read more…

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ