Kategoria: Raasepori


The WaLe's

Raaseporilainen yhtye ”The WaLe’s” koostuu viidestä nuoresta musiikkia rakastavasta nuoresta. Felicia Wadenström on basisti ja laulaja, Simon Wadenström soittaa rumpuja, Birk Lerviks laulaa ja soittaa saksofonia, pianoa ja haitaria, Vide Lerviks laulaa ja soittaa kitaraa ja Elias Knaapinen soittaa koskettimia Read more…


Carl Jernström

Sirkus Finlandian maanlaajuinen kiertue aloitetaan lauantaina Karjaalla. Sirkustirehtööri Carl Jernström on huolestunut, mutta toiveikas tämän vuoden kiertueen suhteen. -Näkymät eivät ole hyvät, mutta toivossa on hyvä elää. Yritämme mennä eteenpäin mahdollisimman turvallisesti, Jernström kertoo.


Suunnistaja saapuu rastille

Kolmas kerta toden sanoi ja Tammisaaressa päästiin vihdoin suunnistamaan pitkin kenttiä ja katuja. OK Raseborgin sprinttikilpailu siirtyi koronapandemian takia ensin viime vuoden maaliskuulta tämän vuoden kevääseen, josta se sysättiin vielä loppukesään.


Karjaan rautatieaseman odotustilat

VR on päättänyt sulkea Karjaan rautatieaseman odotustilan syyskuun lopussa. Karjaan aseman odotustilassa on tehty viime vuosina runsaasti ilkivaltaa ja erilaista vahinkoa, ja odotustilassa sytytettiin myös koko rakennusta uhannut tulipalo toukokuussa. Odotustila suljettiin asiakkailta sen jälkeen. Karjaan aseman odotustilan lisäksi VR Read more…


Oliver Helander Karjaan keskuskentällä

Oliver Helander ilmestyi kuin ilmestyikin miesten keihäskarsintaan Tokion olympialaisissa, mutta siihen ilonaiheet jäivätkin. Oikean reiden lähentäjävammasta kilpailukuntoon toipunut IF Raseborgin heittäjä pinnisti sijalle 17, eikä yltänyt 12 parhaan joukkoon finaaliin. Helander paiskasi parhaan kaarensa ensimmäisellä kierroksella lukemiin 78,81, joka on Read more…


Raasepori Festivaali

Tänä vuonna kaksipäiväisenä järjestetty Raasepori Festivaali toi Karjaalle viikonloppuna nimekkäitä kotimaisia ja ruotsalaisia artisteja. Festivaali alkoi perjantaina sateen takia melko vähäeloisena, mutta huipentui seuraavana päivänä iltaa kohden, jolloin paikan päälle oli kerääntynyt jo paljon enemmän väkeä. Koe keikka kuvien kautta Read more…


Koronatestausasema

Uudenmaan alueellinen koordinaatioryhmä totesi kokouksessaan tiistaina, että Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen täyttävät jälleen koronaepidemian leviämisvaiheen kriteerit. Muissa Uudenmaan kunnissa epidemiatilanne on heikentynyt, mutta pääkaupunkiseutua parempi. Ne ovat edelleen kiihtymisvaiheessa. -Koronavirustartuntojen määrät ovat lisääntyneet koko alueella, mutta pääkaupunkiseudulla tilanne on Read more…


Vanha kaupunki elää -tapahtuma

Vanha Kaupunki elää -tapahtuma suurempi kuin koskaan Tammisaaren Vanha Kaupunki -yhdistys järjesti kaksi vuotta sitten ensimmäistä kertaa Vanha Kaupunki elää -tapahtuman. Tapahtuma oli jättimenestys ja veti runsaasti vierailijoita kaupunkiin. Tapahtumalle suunniteltiin viime vuodelle jatkoa, mutta se jouduttiin koronaviruspandemian takia perumaan. Read more…


Henkilö heittää frisbeetä

Frisbeegolfin armoton suosio näkyy joka paikassa, eikä siihen suinkaan vähiten törmännyt viikonloppuna Karjaan kentällä. Kesän klassikkokilistely Raaseporin Helmi houkutteli aina yhtä viehättäviksi ja visaisiksi viritetyille väylille ennätysmäärän osallistujia, 219 heittäjää. Ensimmäisessä Helmessä vuonna 2010 viivalle asettui 70 heittäjää ja nyt Read more…


Ekenäs konstförening

Tammisaaren taideyhdistys järjestää perinteeksi muodostuneen taidekadun 31.7- 31.8. Taidekatu avataan lauantaina 31. heinäkuuta klo 11.00 Ruiskuhuoneen aukiolla Raatihuoneentorilla Tammisaaressa. Avajaisissa esiintyy huiluduo FLÖDE. Taidekadulla on esillä 26 taiteilijalta yhteensä 34 taideteosta. 19 liikettä on antanut tilaa taiteelle näyteikkunoissaan. Avajaisissa esiintyvä Read more…

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ