SFI:n nuorisopokaali huipensi raaseporilaisretken


Seuralaiset juhlivat nuorisopokaalin voittoa
IF Raseborgin juniorit ottivat SFI:n nuorisopokaalista ilon irti. (Kuva: Wilma Lassfolk)

IF Raseborgin nuoret tykit lauloivat SFI:n yleisurheilun mestaruuskisoissa uljaammin kuin koskaan ja marssivat Närpiössä äänekkäästi esiin. Seuralle ojennettiin ensimmäistä kertaa nuorisopokaali, Ungdomspriset, jonka pokkaa parhaiten 15- ja 17-vuotiaiden sarjoissa pärjännyt poppoo.

Raaseporilaisremmi retosteli näissä nahinoissa yhteensä yhdeksän mestaruutta ja 22 mitalia. Pokaalijahdissa laskettiin pisteitä sijoituksista kuuden parhaan joukkoon ja niitä tuli IFR:lle 41 kappaletta. Taakse jäi Akilleksen, Vasa IS:n ja Esbo IF:n kaltaisia körmyjä. HIFK on tarttunut titteliin viidesti vuodesta 2011 lähtien, mutta nyt se tipahti kahdeksanneksi.

-Nuo ovat isoja seuroja eikä tällaista pokaalia noin vain viedä niiden nenän edestä. Saavutus vaatii lähtöviivalle melko ison porukan, jonka on onnistuttava hyvin. Voittomme oli ennakkoon mahdollisuuksien rajoissa, mutta ehkä se pienenä yllätyksenä kuitenkin tuli. Ajattelin ryhmämme koon kalpenevan suuremmille seuroille, mutta niin ei käynyt, totesi valmennuspäällikkö Tommy Högström. Hänen mukaansa meriitti on osoitus siitä, että seurassa tehdään paljon asioita mallikkaasti.

-Meillä on hyviä valmentajia ja juniorit ovat sitoutuneita toimintaan. Asenne ja henki on hyvä, sen huomasi taas Närpiön matkalla. Kaikki ylsivät maksimitasolleen tai sen tuntumaan. Monille SFI-kisat ovat kesän suurin haaste ja kovin tavoite, vaikka osa tähtääkin vielä nuorten SM-kisoihin, Högström tuumi.

Juoksujalkaa

Top 6-sijoituksista lähes puolet tuli juoksulajeista.

-Näen sen enemmän sattumana enkä koe sen kertovan siitä, että juoksulajit olisivat meillä erityisen vahvoilla muihin lajeihin nähden. Hyppy- ja heittolajeissa nähtiin yhtä lailla onnistumisia, Högström sanoi. M 17 -sarjassa sullottiin eniten sijoituksia kuuden joukkoon ja jokapaikanhöylänä jyystänyt Simon Ekholm toi niistä neljä (400 m, korkeus, pituus, seiväs).

Eniten mestaruuksia toivat 15-vuotiaat tytöt, joista ykköseksi ylsivät Jill Friberg (2 000 m), Lumi Kenttä (seiväs), Moa Lindén (keihäs) ja tänä kesänä ennätystään peräti 70 senttiä parantanut Emelie Bergholm (kolmiloikka).

N 17 -sarjassa IF Raseborgilta oli puolestaan tulessa vain yksi urheilija, 400 metrin aidat voittanut ja korkeudessa pronssille ponkaissut Cassandra Nynäs.

-Joissakin ikäluokissa vain on vähemmän porukkaa, niin se on monissa muissakin seuroissa. Meilläkin voi yhdessä nappularyhmässä olla 25 harrastajaa ja toisessa vain viidesosa siitä. 13-vuotiaiden ikäluokka on tällä hetkellä sellainen, jossa ei ole niin paljon väkeä, Högström kertoi.

Vapauden voitto

Yleisessä sarjassa IF Raseborgin edustus oli Närpiössä harvojen harteilla. Miesten mittelöihin osallistui vain kaksi urheilijaa, keihään kakkonen Lauri Wuorenrinne ja estehopeaa juossut Nooa Kenttä. Naisissa kentällä nähtiin viisi osallistujaa, joista Saimi Lupala pyyhälsi pitkien aitojen pronssia ja Josefine Lundström moukaroi kolmoslätkän.

IF Raseborg juhli SFI-yleisurheilun kirkkainta kruunua, Frihetsprisiä, vuonna 2012. Sen jälkeen mestaruuskisojen parhaalle seuralle jaettava pytty ei ole ollut kovin lähellä. Tällä kertaa IFR oli vapaustaistelun viides, Vasa IS:n viedessä voiton.

-Ei senkään pokaalin vieminen täysin poissuljettua ole, mutta se vaatii kaikkinensa ison joukkueen ja onnistumisia laajalla rintamalla. Pitää saada mukaan kaikki aikuisurheilijat ja mieluusti myös seuraa edustavat suunnistajat, jotka voivat pidemmillä juoksumatkoilla auttaa, Högström puntaroi. Sjundeå IF:n inkoolaismörssäri Roope Auvinen heitti Närpiössä miesten moukarikultaa ja HIK-juoksija Jonna Berghem nappasi naisten 200 metriltä hopeaa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ