Maanantai-iltana kokoontuvan Raaseporin kaupunginhallituksen esitetään päättävän, että Karjaan Katarinaskolanin uusi liikuntasali suunnitellaan ja rakennetaan koulun tontille olemassa olevan rakennusoikeuden puitteissa.
Samalla ehdotetaan, että Katarinaskolanin-Naapurinkadun asemakaavan muutosprosessi lopetetaan. Erillisenä hankkeena aloitettaisiin koulun piha-alueen laajennuksen suunnittelu etelän suuntaan Karjaan keskustan asemakaavamuutoksen yhteydessä.
Valtuusto palautti Naapurinkadun kaavamuutosehdotuksen valmisteluun pari viikkoa sitten. Niukka enemmistö katsoi, että iso liikuntasali, joka on paremminkin hallikokoa, ei sovi Naapurinkadulle, vaan sille olisi etsittävä toinen paikka. Lisäksi haluttiin selvitettävän uudisrakennuksen koon pienentämistä.
Koulun tontilla on käyttämätöntä rakennusoikeutta hieman alle 2 800 neliömetriä. Kaupungin mukaan on mahdollista, että lisärakennus voidaan rakentaa sille ilman kaavamuutosta. Valmistelu ei ota kantaa siihen, tuleeko liikuntasalin olla valtuustopäätöksen mukaisesti isomman mallin mukainen vai pienempi. Jatkosuunnittelussa selviää, täyttääkö koulun piha edellytykset, ja myös hankkeen hintalappu. Koulun tontille sijoitettavan lisärakennuksen suunnittelussa tulee selvittää myös aluemuseon näkemykset. Museo vastusti aiemmin koulun nykyisen liikuntasalin purkamista uuden tieltä.