EIF korkkasi liigakauden katkeransuloisissa merkeissä


Tästä se lähtee. Kapteeni Enoch Kofi Adu johdatti joukkonsa Maarianhaminan jalkapallopyhätön nurmelle seuran ensimmäiseen Veikkausliigan otteluun.

Seuran historian ensimmäisestä Veikkausliigan ottelusta tuli EIF:lle happaman hykerryttävä kokemus. Maarianhaminan tekonurmella vietettiin 1 600 katsojan edessä lystiä jalkapallojuhlaa ja monisatapäinen tammisaarelaiskannattajien joukko piti äänekkäästi omiensa puolia.
Peliesityskin oli monilta osin rohkaiseva, mutta puolustuspään haparointi veti lopulta maton alta. IFK Mariehamn vei voiton maalein 3-2 ja EIF suuntasi satamaan haavojaan nuollen.
Kauden avausottelusta julkaistaan kattavampi uutinen Etelä-Uusimaassa torstaina 11. huhtikuuta, mutta tähän väliin puristamme lauantain pelin pähkinänkuoreen kuvakollaasilla.

Liigamiehistön koonnut urheilujohtaja Peter Haglund taputti vihreävalkoisen vierasjoukkueen kentälle.
EIF:n puolustus oli ottelun alussa tuuliajolla ja maalivahti Nikolaos Giannokopoulosin ohittanut Tehe Olawale vei isännät 2-1-johtoon jo yhdeksännellä minuutilla.
Sankoin joukoin Ahvenanmaalle matkustaneet tammisaarelaiskannattajat repesivät riemuun suosikkien tasattua puntit. Laivalle lähti arvioiden mukaan kolmisensataa futisfania.
Sarjakauden kynnyksellä kysyttiin, kuka pistää EIF:ssä pallot maaliin. Noah Lundström nosti käden pystyyn ja osui saarella kahdesti.
EIF:n Lucas Forsten-Kaufmann ja IFK:n inkoolaislähtöinen kapteeni Robin Sid kamppailivat keskikentällä pallosta. EIF:ssä juniorina varttunut Sid totesi ottelun olleen hänelle erityinen tapahtuma.
Kaksi vuotta sitten Tammisaaressa maaleja mättänyt Adam Larsson aiheutti avausjaksolla harmia. Toppari Arian Kabashi selvitti tämän tilanteen.
Ykkösessä taidoillaan hurmannut Stanislav Efimov väläytteli osaamistaan liiga-avauksessa.
Vaihtopelaajia juoksuttanut fysiikkavalmentaja Fabio da Rosa on tuorein kiinnitys EIF:n valmennustiimiin. Tammikuussa KTP:n riveihin liittynyt brassi purki yhteisymmärryksessä sopimuksensa kotkalaisten kanssa ja lähti EIF:n remmiin.
Päävalmentaja Gabri Garcia Xatart harmitteli vastustajalle turhan helposti annettuja tekopaikkoja, joista entinen EIF-pelaaja Oskari Sallinen teki kotijoukkueelle lopussa 3-2-voittomaalin.
EIF:n pelaajat kiittivät päätösvihellyksen jälkeen kannattajiaan ja lupasivat laittaa uutta matoa koukkuun.
Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ