SIF anasti kriittiset pisteet Karjaalta


Joanna Yli-Suvanto karkasi useaan otteeseen BK-pelaajien näpeistä. SIF-laituri juhli Karjaalla SM-sarjan maaliennätystään.

BK-46:n käsipallonaiset kärsivät kotikentällään tukalan tappion SM-sarjassa. Läntisen Uudenmaan paikallispaini päättyi Sjundeå IF:n riipivään voittoon maalein 17-22 (8-15), jonka myötä sarjassa neljäntenä olevat siuntiolaiset repivät neljän pisteen kaulan viidentenä värjötteleviin karjaalaisiin.

Kuuden joukkueen sarjassa neljä parasta jatkaa välieriin ja vaikka runkosarjasta on vielä puolet pelaamatta, niin tappiolla saattoi olla turmiollinen vaikutus BK:n mitalihaaveille.

-Sen näkee sitten, kun runkosarja on saatu pakettiin. Todella tärkeät pisteet menivät sivu suun, mutta emme ole antamassa periksi, päävalmentaja Gustaf Ahlroos totesi.

Jannica Kullberg ja Madeleine Lindholm aistivat keskiviikon myöhäisillan tunnelmaa. Kullberg oli puolustamassa SIF:n maalitykkiä pimentoon, mutta hyökkäyspelin hyytyminen suisti BK:n tappioon.

Kapteeni Jannica Kullberg oli ottelun jälkeen murtunein mielin.

-Nämä ovat niitä pelejä, jotka meidän vain pitää voittaa, hän huokaisi.

Tuttu tarina

Kamppailu eteni BK:lle tyypilliseen tapaan avausjakson alakynnestä kakkospuoliskon kunnianpalautukseen. Polkkapesue jäi jälleen ensimmäisellä 30-minuuttisella jalkoihin ja SM-sarjan maaliennätyksensä pyrähtänyt laituri Joanna Yli-Suvanto tahditti vieraat karkumatkalle. SIF piti ensijaksolla enemmän vauhtia ja reagoi tilanteisiin ripeämmin kuin BK, joka liikkui ja palasi puolustukseen kankeammin.

-Meidän on jotenkin käännettävä tämä trendi, emme vain ole hereillä ja valmiina pelien alussa, Kullberg tuskaili.

Ahlroos manasi ottelun ensimmäistä 10-minuuttista, jonka aikana SIF rokotti 2-6-johtoon.

Kotijoukkue puolusti toisella jaksolla mainiosti. Erica Kullberg roikkui Nea Puijolan kamppeissa kiinni.

-Olimme siinä tosi huonoja ja sorruimme teknisiin virheisiin. Tuo ei vain ole yhtään pelaajiemme tasoista, ettei kolmen metrin syöttöä saada käteen, vaan se lipsahtaa jalkoihin. Kaikkien pitää valmistautua peleihin mahdollisimman hyvin, jotta ottelu lähtee paremmin käyntiin, valmentaja virkkoi.

Toisen jakson reipas rypistys ei enää riittänyt, kun eroa oli jo liikaa. BK intoutui esittämään kenties kauden parasta puolustuspeliä ja varjosti SIF:n ykköstykin Madeleine Lindholmin täysin pimentoon. Tempon laskettua vieraiden eväät kutistuivat, sillä kaukoheitoilla SIF ei tehnyt juuri lainkaan tuhoja. Maalivahti Nea Kanninenkin vakuutti yli 50-prosenttisella työskentelyllään ja tuhdeilla torjunnoillaan.

-Vaihdoimme 5-1-puolustukseen ja saimme SIF:n pulaan. Nea oli maalissa loistava. Harmi vain, ettemme vieläkään tehneet maaleja tarpeeksi tehokkaasti, Ahlroos sanoi.

Sama sävel

Maalinteko tuotti BK:lle jo viime kaudella tuskaa ja kuluvalla kaudella se on ollut todellista tervanjuontia kaikkia muita paitsi hännänhuippuna horjuvaa Cocksia vastaan. 17 tehtyä maalia oli uusi pohjanoteeraus ja lukema, jollaista ei olla nähty kotipeleissä vuosikausiin.

Kuten tavallista, vastustajan maalivahti sulkeutui tähtiraadin suosioon, kun pallot pysähtyivät 22 torjuntaa tempaisseen Saga Narkiniemen hahmoon. BK:n maalinteossa on rentoutta kuin rautakangessa.

-Kyllähän se maalinteon tuska on mennyt jo korvien väliin. Tekopaikoissa on epäröintiä, Kullberg myönsi.

Avausjaksolla päälle puskivat taas lukuisat hukkaan heitetyt yhdeksän metrin paukut (2/18), kun taas SIF murtautui kuuteen metriin ja rankkareihin. Ahlroos huomautti, että kärkikvartettia vastaan usein kaukoheittopainotteiseksi menevään hyökkäyspeliin on syynsä.

Päävalmentaja Gustaf Ahlroos pohtii, miten joukkueen maalintekoon saadaan ryhtiä.

-Jos vastustajalla on matala puolustus, kuten SIF:llä nyt oli, niin kaukoheitoille on tilaa. Meidän on pakkokin heittää kaukaa, jotta saamme puolustusta nousemaan. Tahdomme totta kai saada niin paljon maaleja kuudesta metristä kuin mahdollista, mutta emme voi vain väkisin yrittää sinne, jos vastustajan puolustus on alhaalla. Saimme yhdeksästä metristä aivan riittävästi hyviä heittopaikkoja ja niistä tulisi tehdä enemmän maaleja. Viimeistelyä pitää parantaa, valmentaja sanoi.

Patricia Anckar pummasi ensimmäiset kuusi laakiaan, kunnes sai jyvän kohdalleen. Edellisessä ottelussa nilkkansa satuttanut Johanna Degerth ei sitä vastoin löytänyt jyvää lainkaan, vaan paras maalintekijä jäi nollille. Vasuripyssy Erica Gustafsson puolestaan siirrettiin kesken kaiken pakin paikalta oikeaan laitaan, kun laitureista oli pulaa.

Keskiviikkoillan huumaa?

Karjaan urheiluhalliin rakennettiin arjen harmauden keskelle harvinaislaatuinen ”superkeskiviikko”, jossa BK:n miesten ottelu Grankulla IFK:ta vastaan alkoi iltakuudelta ja naisten ottelu perään kello 20.15. Kullberg ei ollut vajaan 200 katsojan edessä käydyn kamppailun myöhäisestä alkamisajasta innoissaan.

-En oikein syttynyt siitä. Otteluista on muutenkin ollut parin viikon tauko ja sitten pelaamme tällaiseen aikaan. Meille siitä ei toki ollut kotijoukkueena niin paljon haittaa, mutta ei tämä ollut kummallekaan joukkueelle ihan optimaalista, kapteeni kommentoi.

Ahlroos ei ollut asiasta moksiskaan.

-Meillähän on treenejäkin vastaavaan aikaan, joten eiköhän pelaaminenkin onnistu. Halliin saatiin keskelle viikkoa ihan kiva tapahtuma.

Toisella puoliskolla yli 50-prosenttisesti torjunut maalivahti Nea Kanninen pähkäili, miksei BK:n lyyti kirjoita yhtä hyvin jo ensimmäisellä 30-minuuttisella. Erotuomari Niko Tillanilla ei ollut kysymykseen vastausta.

Ottelutilastot

BK-46: Patricia Anckar 5/12, Jannica Kullberg 3/11, Erica Gustafsson 2/8, Sirja Lassinharju-Heinonen 2/5, Malena Ekman 2/3, Rebecca Anckar 1/3, Joanna Perho 1/3 (7 m 1/2), Erica Kullberg 1/1, Johanna Degerth 0/4.
Heittojakauma: 6 m 12/24, 9 m 4/26, 7 m 1/2.
Maalivahdit: Nea Kanninen (60 min.) 15 torjuntaa.
Jäähyt: P. Anckar, Gustafsson 2 min. Maalit SIF:lle 5-2.
Pallonmenetykset: 14.
SIF: Joanna Yli-Suvanto 10/11 (7 m 4/4), Nea Puijola 5/13, Maria Barck 3/7, Nora Wunsch 2/6, Madeleine Lindholm 1/6, Sofia Joutjärvi 1/4, Saga Narkiniemi 0/2.
Heittojakauma: 6 m 15/27, 9 m 2/15, tyhjä maali 1/3, 7 m 4/4.
Maalivahdit: Saga Narkiniemi (60 min.) 22 torjuntaa.
Jäähyt: Lindholm 2 min. Maalit BK:lle 1-0.
Pallonmenetykset: 13.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ