“Tähtelän presidentistä” uusi kirja merkkivuoden kunniaksi


Työt kutsuvat. Mauno Koivisto menossa virka-autoonsa vuoden 1983 heinäkuussa Tähtelässä. (Kuva: Jorma Komulainen)

Hangossa tänä vuonna perustetun Libraria-kirjakustantamon syksyn ensimmäinen kirja kertoo Mauno Koivistosta, Tähtelän presidentistä. Ruotsinkielisen kirjan ovat kirjoittaneet Christoffer Holm ja Kerstin Karlberg. Tekijöiden mukaan teos on erilainen kertomus Koivistosta, jonka syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta.

Presidenttipari Tellervo ja Mauno Koivisto Inkoon kunnan 650-vuotisjuhlissa vuonna 1986. Etualalla kunnanvaltuuston silloinen puheenjohtaja Carl-Johan Fagerström. (Kuva: Kerstin Karlberg)

Uutuuskirja käsittelee presidenttiparin tiivistä yhteyttä Tähtelään ja Hemmingsin tilaan yli neljän vuosikymmenen aikana ja samasta aiheesta paikallisin voimin tehtyä näytelmää, jota esitettiin Tähtelässä vuonna 2019.

Lue lisää näköislehdestä
Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ