Maito, perunat ja salaatit saattavat kadota koululounaalta


Näköpiirissä olevat lakot vaikuttaisivat myös kunnalliseen ruokahuoltoon ja sitä kautta kouluruokailuun. Raaseporin ruokahuollon päällikkö Tove Damén-Wikholmin mukaan lakkojen seurauksena koulut jäisivät ilman perunoita, maitoa ja maitotuotteita, vihanneksia, hedelmiä ja kuivatuotteita.

Ruokahuollossa on ryhdytty jo ennakoiviin toimiin täyttämällä jääkaappeja, pakastimia ja kuivavarastoja lakkojen varalta. Suurin vaikutus kouluruokailuihin olisi Damén-Wikholmin mukaan kuljetusalan lakolla.

-Varastoissamme on raaka-aineita ja erilaisia tuotteita jo niin paljon kuin mahtuu. Tukkuliike on ilmoittanut, että tulevan maanantain ja tiistain toimitukset tulevat meille vielä normaalisti, mutta torstain jälkeisestä tilanteesta ei osata sanoa tässä vaiheessa mitään. Meille on toimitettu myös pitkä lista tuotteista, joita tukussa ei enää kerätä ensi viikolla, Damén-Wikholm kertoo.

Lakosta seuraisi käytännössä se, että kouluruuan kanssa ei voida tarjota maitoa eikä salaattejakaan voida valmistaa. Myös perunat tai jokin muu raaka-aine saattaa jäädä puuttumaan, ja koululounas voi olla jotakin muuta mitä listalla ilmoitetaan.

AKT ja PAM antoivat varoituksen

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT on antanut lakkovaroituksen satamiin, kuorma-autoalalle, säiliöauto- ja öljytuotealalle sekä terminaalitoiminta-alalle sopimusneuvottelujen vauhdittamiseksi. Helmikuun puoliväliin ilmoitetut lakot koskisivat kaikkia lakkoon kuuluvilla toimipaikoilla työskenteleviä AKT:n neuvottelemien työehtosopimusten piiriin kuuluvia työntekijöitä, joita on noin 9 000.

Palvelualojen ammattiliiton antama lakkovaroitus kaupan alalle koskee yli 185 toimipaikkaa, joissa on noin 20 000 työntekijää. Lakot alkaisivat varastoissa maanantaina 6. helmikuuta ja jatkuisivat muissa kaupan alan toimipaikoissa 9. helmikuuta, mikäli sopimukseen ei päästä ennen sitä.

PAM:in hallitus päätti vastikään myös uusista kaupan alan lakoista viikolle 7. Lakko koskisi 415 toimipaikkaa ja niiden noin 26 000 työntekijää. Kaupan alan uudet lakot alkaisivat vähittäiskaupan toimipisteissä 16. helmikuuta.

”Ei velvoitetta osallistua lakkoon”

-Jokaisella työntekijällä on halutessaan oikeus tehdä työtä, eikä ammattiliitto voi sitä voi estää, Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden johtaja Janne Makkula tiedottaa.

-Suomessa on lakko-oikeus, mutta työntekijällä ei ole velvoitetta osallistua lakkoon. Jos työntekijät haluavat tulla töihin, työpaikoilla voidaan tehdä työtä aivan normaalisti vaikka ammattiliitto olisi lakon julistanut, Makkula sanoo.

Jos ammattiliittoon kuuluva työntekijä ei noudata liiton julistamaa lakkoa, voi seurauksena olla esimerkiksi ammattiliitosta erottaminen. Liittoon kuulumattomalle työntekijälle ammattiliitto ei voi määrätä seuraamuksia.

Yrittäjäjärjestö kannustaa samalla järjestäytymättömiä työnantajia lopettamaan ammattiliittojen jäsenmaksujen perinnän lakonuhkien lisätessä epävarmuutta.

-Työnantajien tehtävä ei ole organisoida ammattiyhdistysliikkeen rahoituksen keräämistä. Ammattiliitot voivat kerätä jäsenmaksunsa suoraan jäseniltään, Makkula sanoo.

Työnantajaliittoihin kuuluvat yritykset voivat olla velvollisia perimään liittojen jäsenmaksut sopimusten mukaisesti. Jos yritys ei kuulu työnantajaliittoon, myöskään ay-jäsenmaksuja ei tarvitse periä, Suomen Yrittäjät tiedottaa.

Monet työmarkkinaneuvottelut odottavat teknologia-alan ratkaisua.

-Yrityskohtaisuudesta ei ole tietoakaan. Suomen työmarkkinajärjestelmä ei enää toimi. Meidän pitää päästä keskitetystä mallista hajautettuun yritys- ja työpaikkatason sopimiseen, jolloin syntyy tilaa paikallisille ratkaisuille, Makkula näkee.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ