Nuorten eliitti Ekegolfissa


Suomen kolopalloilevan nuorison parhaimmisto kokoontui Tammisaaren Ekegolfiin Finnish Junior Tourin viidennen osakilpailun merkeissä. 76 pelaajan joukko ei päässyt enää nauttimaan kirkkaimmista kesäkeleistä, vaan joutui lauantaina jättämään kierroksen kesken ukonilman uhan takia.

Järjestäjät pureskelivat kynsiään pohtiessaan, ehditäänkö lauantain kaksi 18 reiän kierrosta viemään loppuun ennen hämärää. Jetsulleen ehdittiin, sillä viimeiset pelaajat saivat päätösväylän purkkiin iltayhdeksältä ja suuntasivat latautumaan sunnuntain kolmoskierrokselle.

Kilpailunjohtaja ja Ekegolfin monitoimimies Henrik Sarajas kohautteli keleille olkapäitään.

-Eihän sille mitään voi. Ajankohta oli harmittavan huono, sillä vettä on satanut viime aikoina niin paljon, etteivät väylät ole enää parhaassa terässä. Olosuhteet olivat märällä kentällä melko raskaat, hän totesi.

Tunnelma oli kaikesta huolimatta korkealla koko viikonlopun.

-Palaute on ollut hyvää ja erityisen hyvää se oli erään pelaajan isältä, joka kehui kilpailuamme parhaaksi Junior Tourin kisaksi, missä hän on ollut mukana. Kentänhoidollisesti ja järjestelyissä onnistuimme hyvin, vaikka tämän tason kisojen järjestäminen onkin kentän väelle ja minullekin kilpailunjohtajana vielä opettelua, Sarajas sanoi.

Ekegolf järjesti viime vuonna matalan kynnyksen Future Tourin kilpailun, joka oli ensimmäinen tammisaarelaiskentällä pidetty liiton virallinen kisa.

-Tämä oli askel ylöspäin ja tavoitteemme on jatkossakin järjestää kerran kesässä jokin isompi kilpailu. Tulevana kesänä se voi olla Mid Tourin tai Senior Tourin kisa, Sarajas kertoi.

Hän suhtautui vielä lauantaina varovaisesti ajatukseen siitä, että Ekegolfissa voitaisiin joskus järjestää SM-tason kisoja, mutta tuli myöhemmin toisiin aatoksiin.

-Palaute oli kaikkinensa niin rohkaisevaa, että asiaa pitää miettiä, hän sanoi.

Finnish Junior Tourin viides vääntö oli poikien puolella Lahden Golfin hallintaa, kun Jussi Kumpulainen (+6) ja Topi Lindström (+7) löivät seuralle kaksoisvoiton. Tytöissä Kurk Golfin Fanni Grönlund ja Karelia Golfin June Weckman törmäsivät tasatulokseen +15, jonka jälkeen Grönlund vei uusinnassa voiton.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ