EIF tyytyi tasapeliin


Rästiottelussa jäivät voittopisteet lunastamatta, kun EIF ja KPV pokkuroivat jalkapallon Ykkösen kamppailussa 1-1 (1-0)-tasapelin. Peli oli kalenterissa jo heinäkuun alussa, mutta siirtyi korona-altistumisten vuoksi yli kuukaudella eteenpäin keskelle hyvin vilkasta ohjelmaa. Kotiotteluputkessa potkiva EIF pelaa kahdeksan päivän sisään kolme koitosta ja on keskiviikon pistejaon jälkeen sarjassa kolmantena aivan kärjen kintereillä.

Alakanttiin ähertänyt KPV on sarjasijoitustaan (10.) vaarallisempi nippu ja valmentajaa vaihtaneet Pallo-Veikot ovat Niklas Vidjeskogin alaisuudessa kohentaneet ryhtiään. Heinäkuussa Kokkolaan saapui kolme uutta pelaajaa ulkomailta ja hyvin kansainväliseksi muovautuneessa joukkueessa kirmasi Tammisaaren keskuskentällä kahdeksan vierastyöläistä. Heistä olikin suuresti harmia EIF:lle, joka ei saanut täysin palkein tyypillistä myllyään päälle. Varsinkin avausjaksolla vieraiden pureva prässi tylsytti EIF:n pelinrakentelua ja isännät upposivat harhasyöttöjen suohon.

-KPV prässäsi kollektiivisesti hyvin, mutta valitsimme silti liian herkästi syöttää pitkää palloa. Kun otimme prässihaasteen vastaan ja tulimme sieltä pelaamalla läpi, niin loimme myös parhaat paikkamme. Ei KPV:n prässi olisi saanut olla niin suuri shokki, Riku Selander totesi.

KPV piinasi kotijoukkuetta keskityksillään, joita se viljeli tuhottoman määrän avoimesta pelistä ja erikoistilanteista. Toisin kuin EIF, joka pyrkii mieluusti luomaan tilanteita porautumalla nurmea pitkin väleihin ja taskuihin. Molemmilla lähestymistavoilla päästiin tasapäin paikoille ja lopputulos oli siinä mielessä ihan paikallaan.

Zapatessa roiskuu

EIF:n kärjessä alati parantava André Österholm ei ensimmäisen puolen tunnin aikana juuri palloon koskenut, mutta sitten kun koski, niin alkoi tapahtua. 35. minuutilla vihreäpaitojen hyökkäys oli jo tyrehtymässä, mutta KPV töpeksi pallon kanssa ja Robin Sid pääsi syöttämään Österholmin maalintekoon.

Ruotsalainen oli jo aiemmin pakottanut KPV-vahti Sergei Lazarovin torjuntaan ja petasi myöhemmin paikan Oskari Salliselle, joka sutaisi ohi. Sidin vedot kilpistyivät kahdesti Lazaroviin, joka esitti avausjaksolla mahtipelastuksen inkoolaisen lähilaakiin.

Tekopaikkoja oli kuitenkin totisesti myös KPV:lla, joka laittoi Mehdi El Moutacimin huhkimaan maalillaan. Tanskalaislaituri Kristian Andersen osui vapaapotkusta tolppaan, kunnes vaihdosta marssinut Angel Zapata toi ratkaisevaa ruutia. Kolumbialaispelaaja tarjoili hyvät tontit Andersenille ja Adam Vidjeskogille ja teki 70. minuutilla tasoituksen, ennen kuin loukkasi nilkkansa ja jätti kentän erittäin vaikutusvaltaisen 10-minuuttisen jälkeen.

Tasoitusmaalissa vaikeasti pideltävä Oke Akpoveta pukkasi pitkän rajaheiton eteenpäin ja El Moutacimin epäonnistuneen ulostulon jälkeen Zapata paukutti pallon maalin kattoon.

Valdrin Rashican ja Juuso Liukkosen kentälle vaihtanut EIF jahtasi viimeiset 10 minuuttia voittoa ultrahyökkäävällä kokoonpanolla, mutta ei saanut muuta aikaan kuin Rashican taivaan tuuliin lentäneen vapaapotkun lisäajalla.

-Totta kai harmittaa, kun emme onnistuneet pitämään johtoamme. Loimme tarpeeksi paikkoja lisämaaleihin, mutta viimeinen silaus puuttui. En tiedä näkyikö siinä pientä väsymystä, Selander pohti.

Täydet minuutit tähän asti pelannut William Lindqvist sai kauden ensimmäisen huilivuoronsa ja hänet topparikolmikossa korvasi hivenen epävarmasti esiintynyt Oliver Pettersson. Keskuskentän yleisömääräksi merkittiin 845.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ