Raaseporissa ja Inkoossa noin parikymmentä tartuntatapausta


Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) perusteli hallituksen tiedotustilaisuudessa keskiviikkoiltana Uudenmaan maakunnan eristämistä muusta Suomesta sillä, että koronavirus on levinnyt jo useisiin Uudenmaan kuntiin.

Kiuru mainitsi pääkaupunkiseudun lisäksi esimerkkeinä myös Inkoon ja Raaseporin. Kiuru sanoi tiedotustilaisuudessa, että vaikka suurin osa tautitapauksista on todettu pääkaupunkiseudulla, virus on levinnyt jo muuallekin maakuntaan.

-Epidemia on Uudellamaalla selvästi pidemmällä kuin muualla maassa. Korkeampaa ilmaantuvuutta on pääkaupunkiseudun lisäksi Inkoossa, Siuntiossa, Lohjalla ja Raaseporissa. Epidemia on levinnyt näissä kunnissa laajalle ja todennäköisesti tapauksia on piilevinä myös suuressa osassa muitakin kuntia, Kiuru mainitsi.

Inkoo tiedotti torstaiaamuna hallituksen tiedotustilaisuuteen liittyen, että kunnassa on vahvistettu tähän mennessä joitakin yksittäisiä koronavirustapauksia. Terveydenhuollon tietoon on tullut lisäksi kymmenkunta tapausta, joissa henkilöllä on hengitystietulehdus, ja joka voi kertoa koronavirustartunnasta lieväoireisena. Kaikki kyseiset henkilöt on ohjattu karanteeniin ja heille on annettu hoito-ohjeet, kunta tiedottaa. Ulkopaikkakuntalaiset, jotka ottavat yhteyttä Inkoon terveyskeskukseen, ohjataan ensisijaisesti hakemaan hoitoa kotipaikkakunnastaan.

-Hankaluutena tässä on kuntienkin kannalta se, että THL ei enää testaa kaikkia epäiltyjä tapauksia, ja HUS ei tiedota näistä kovin tarkasti. Tapauksia voi tulla kunnan tietoon myös viiveellä, mikäli henkilö on hakeutunut suoraan erikoissairaanhoitoon, kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickström sanoo.

Hangon perusturvajohtaja Elisabeth Kajander kertoi torstaina, että hänen tiedossaan ei ole edelleenkään HUS:n vahvistamia koronavirustapauksia Hangossa.

Raaseporin kaupunginjohtaja Ragnar Lundqvistin mukaan kaupungin tietoon on tullut tässä vaiheessa alle 20 vahvistettua koronavirustartuntaa. Viikon aikana Raaseporissa on todettu muutama uusi vahvistettu tartunta, joiden tiedetään olevan peräisin ulkomailta.

Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksian Toivonkadun toimipisteessä vahvistettiin tiistaina työntekijän koronavirustartunta. Luksian mukaan koronavirukselle altistuneet on selvitetty, heihin on oltu yhteydessä ja heille on toimitettu lisäohjeita.

Altistuneiden määrä on koulutuskuntayhtymän tiedotteen mukaan vähäinen, koska oppilaitoksessa on ollut paikalla vain vähän henkilökuntaa ja opiskelijoita, ja altistumisesta johtuvia sairastumisia ei ole tiedossa. Henkilökuntaa ja opiskelijoita sekä heidän huoltajiaan on maaliskuun alusta lähtien ohjeistettu taudin ennaltaehkäisystä ja taudin oireista. Lisäksi on annettu toimintaohjeita tartuntaepäilytilanteissa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ