Kategoria: Urheilu


Vieraskoreus ei asiaan kuulunut, kun 31. kerran järjestetty käsipallon junioriturnaus Karjaa Cup viikonloppuna urheiluhallissa pelattiin. Järjestäjäseura BK-46 huudatti kotiyleisöä kaikissa neljässä finaaliottelussa E- ja F-junioreissa eikä antanut voittopokaalien lirvahtaa muille maille.


Vanha kunnon kyljenkääntötemppu toimi BK-46:lle toistamiseen tällä kaudella Siuntiossa, kun miesten käsipalloliigan ylempää loppusarjaa jatkettiin keskiviikkona. Joulukuussa SIF:n 15-12 taukojohdosta tehtiin toisella jaksolla porsaankyljystä (25-32) ja tikkari vietiin tälläkin kertaa verivihollisen suusta. Karjaalaisvieraat siirtyivät ensimmäisen kerran johtoon vasta toisen puoliskon alussa, mutta sitten painettiinkin täyttä häkää voittoon 24-31 (14-13).


Pallo oli pyöreä ja säät soikeita, kun EIF luuttusi miesten jalkapallon Suomen cupin lohkovaihetta. Joukkue talletti talven tohinoista seitsemän pinnaa viidestä ottelusta ja sijoittui lohkossaan kolmanneksi. Sillä ei jatkopaikkaa herunut.


Maailmaa paremmaksi. Karjaan hävikkiruokapisteen perustanut ja toimintaa koordinoiva Sole Garghentino-Nygård jakaa ravintoloiden ja kahviloiden ylijäämäruokaa, jotta sitä ei tarvitse heittää pois.

Karjaalle viime syksynä hävikkiruokapisteen avannut Sole Garghentino-Nygård on valittu vuoden raaseporilaiseksi. Kulttuuripalkinnon saajaksi kaupunkilaiset äänestivät viime kesänä Karjaalla ensimmäisen kerran järjestetyn Raasepori Festivaalin, joka kasvaa tänä vuonna kaksipäiväiseksi.


Hej då Karis, enchanté Paris. Käsipallon kielikylpy kuljettaa Nico Rönnbergin ensi kaudeksi korkeamman asteen oppikouluun, sillä karjaalaispelaaja siirtyy Ranskan kentille. Seitsemättä kautta Cocksissa pelaava BK-46:n kasvatti on solminut kaksivuotisen sopimuksen US Ivry Handballin kanssa.


Jytky vaihtui hytkyksi, kun miesten salibandyn 2-divisioonaa puurrettiin Påminnen palloilupalatsissa. FBC Raseborg Knights piinasi reilut kaksi erää B-tason ykköslohkoa johtavaa SCH:ta, mutta ei saanut vietyä jymypaukkua maaliin asti. Lue lisää näköislehdestä


BK nitisti keskiviikkona tyypillisen tiukassa trillerissä Dickenin 29-28 (15-14) ja tuuletti kuplivan kotiyleisön edessä runkosarjan ykköstilaa.


Sulkapallo on paitsi liikunnallisesti, myös poliittisesti perusteltu laji, sillä sen parissa pääsee jo varhain kokemaan presidenttinä olemisen autuutta. Tähän ylsivät pontevimmat pallonlyöjät Tammisaaren palloiluhallissa, kun suosittu presidenttipeli kävi kiivaimmillaan.


Vasaloppetiin pysymään kieli keskellä suuta pystyssä vai MM-finaaliin taistelemaan mitaleista? Tällä johdatuksella pyöräytti Bo Sundman luentonsa käyntiin Karjaan Axxellissa. Lue lisää näköislehdestä.


Kuudessa vuodessa on raaseporilainen ITF Taekwon-don seura RasBudo edennyt parakista parrasvaloihin, jotka Tammisaaren palloiluhallissa viikonloppuna loistivat. Rafael ja Lindah Kestin perustama seura aloitti toimintansa perheen pihalla vanhassa parakissa ja järjesti nyt lähes 300 osallistujaa keränneet SM-kilpailut. Ei yhtään hassumpi harppaus.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ