Klepa siirtyy BK:sta HIFK:n häkkiin


BK-46:n käsipallomiehistön maalinsuulle ilmestyi Ukrainan kokoinen aukko, kun Bogdan Klepa otti ja lähti Helsinkiin HIFK:n riveihin. Veräjänvartija saapui alkujaan Suomeen juurikin stadin kingeihin, torjui sitten Slovakiassa ja edusti viimeiset kolme kautta karjaalaisvärejä. Klepa on ollut BK:n ehdoton ykkösmaalivahti ja koko liigan kärkikoppareita.

Joukkueen rakentamisesta vastaavaan iskuryhmään kuuluvan Kim Ahtolan mukaan raha oli loppupeleissä määräävä tekijä siirrolle.

-Bogdanilla ei ollut sopimusta meille ensi kaudelle ja hän tähtäsi ensisijaisesti ulkomaille parempaan sarjaan. Kun se ei onnistunut, niin tarjosimme jatkoa BK:ssa, mutta meillä ei ollut mahdollisuuksia tehdä sellaista sopimusta, jollaisen hän olisi halunnut, Ahtola mainitsee.

-Ilman koronakriisiä neuvottelut Klepan kanssa olisivat olleet taloudellisesti helpompia, mutta yhtä hyvin tarjouksia olisi voinut tulla muualtakin, hän lisää.

Kuluneelle kaudelle tenän tehnyt koronakriisi on syönyt BK:n kassaa pahemman kerran.

-Emme päässeet pelaamaan pudotuspelien kotiotteluita, jotka olisivat vetäneet hallin täyteen. Tuloja seuralle tuoneet kevätmessut peruttiin, emmekä saaneet kesäksi jäätelökioskiakaan auki. Huomattavista summista tässä puhutaan ja nähtäväksi jää, missä määrin sponsorit ovat syksyllä mukana, kun aika monissa yrityksissä on nyt tiukkaa, Ahtola sanoo.

Lusikka kouraan

Miksu Heinonen on tällä hetkellä BK:n ainoa maalivahti, mutta uutta miestä on huhujen mukaan jo tyrkyllä. Sanotaan vaikka näin, että kyseessä on käsipallon seuraajille tuttu kaveri idästä ja vähän etelästäkin päin.

Klepan lisäksi avainpelaajien joukko on harventunut jo Oscar Kihlstedtillä, joka siirtyy Ruotsin pääsarjaan. Puolustuspäässä edukseen esiintynyt Alex Lignell on puolestaan lähdössä kesän jälkeen pitkälle ulkomaan komennukselle töiden puolesta, eikä todennäköisesti ole ensi kaudella lainkaan mukana. Jännitystä piisaa myös maajoukkuesentteri Robin Sjömanin tilanteessa.

-Robinille on tarjottu sopimusta, mutta hän vielä miettii saako käsipallon sopimaan töiden ja perhe-elämän oheen, Ahtola kertoo.

Uusille vahvistuksille on tarvetta, mutta seurassa operoidaan miesten joukkueen kokoamisen suhteen heikentyneellä budjetilla.

-Ei se ihan tuplasti ole viime kautta pienempi, mutta melkein. Käymme silti neuvotteluja koko ajan ja etsimme aktiivisesti pelaajia niille paikoille, joihin täydennystä tarvitaan. Realistinen pitää silti olla ja pysyä budjetin asettamissa raameissa. Meidän pitää vain ottaa lusikka kauniiseen käteen ja keksiä keinot tilanteessa pärjäämiseen, Ahtola sanoo.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ