Kategoria: Urheilu


Liigalaiva lähti Tammisaaren satamasta kolmen pisteen kurssille, kun EIF korkkasi miesten jalkapallon Ykkösen kauden voitolla käyntiin. Kotoisella keskuskentällä seilatussa saaristoristeilyssä vihreäpaidat päihittivät Pietarsaaren Jaron 3-1 (1-1). EIF hallitsi sunnuntaisen ottelun alkua, mutta Jaro juonitteli ensimmäisestä kunnon hyökkäyksestään johtoon 13. minuutilla. Read more…


Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille lähes 4,5 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämistukea, jolla lisätään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia. Raaseporista haku oli päällä kolmella seuralla ja Hangosta yhdellä. Verkot menivät tötterölle ainoastaan BK-46:n jalkapallon hankkeessa.


Rakennusinsinöörin opinnot saavat toviksi jäädä, kun Linus Lindberg lähtee rakentamaan käsipallouralleen uutta ilmettä. 22-vuotias karjaalainen on solminut kaksivuotisen sopimuksen Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Allsvenskanissa pelaavan HK Varbergin kanssa. Koko uransa BK-46:ssa pelannut laituri siirtyy siis samaan seuraan, josta karjaalaistoveri Oscar Read more…


Äitienpäivänä käynnistyy hanke, jonka vieminen maaliin olisi kaikkien temppujen äiti. Kauden avauksessa kotikentällään FF Jaron kohtaavan Ekenäs IF:n jalkapallomiehistön tavoitteena kun on karistaa Ykkösen pölyt jaloistaan ja kurkottaa kohti Veikkausliigan viheriöitä. Taikasauvaa heiluttava urheilutoimenjohtaja Peter Haglund ei koe tarvitsevansa tehtävään Read more…


Suomen miesten käsipallomaajoukkue jatkoi pirteällä ilmeellä EM-karsintoja kotiottelussa Pohjois-Makedoniaa vastaan. Pitkään peliä johtanut Suomi taipui arvokisojen vakiokävijöille viimeisen 10-minuuttisen aikana ja otti keskiviikkona Riihimäellä takkiin 22-27 (14-12).


Joni Stenströmin liekki huipputasolla sammui. 26-vuotias Raseborgs Skyttaren ampuja kilpaili pitkään maajoukkueessa ja voitti muun muassa opiskelijoiden MM-pronssia.


Käsipallon kilpailukaudella ei päästy miesten ja naisten pääsarjoja lukuun ottamatta edes kunnolla vauhtiin ja lysti loppui virallisin menoin maanantaina. Käsipalloliiton liittohallitus päätyi Suomen hallituksen linjauksia pureskeltuaan siihen, että kilpakauden takarajaksi asetettu toukokuun loppu tulee vastaan liian nopeasti.


BK-46:n käsipallomiehistö ei saanut tällä kaudella himoitsemaansa palkintoa, mutta käteen ei sentään jäänyt pelkkää pihkaa. Kaulaan ripustettiin pronssimitalit, kun BK päihitti toisessa osaottelussa Karjaan urheiluhallissa Grankulla IFK:n 33-27 (15-12). Ensimmäinen osa Kauniaisissa päättyi 27-27, joten BK kuittasi kolmannen sijan yhteismaalein Read more…


23-vuotias jäppinen ei ole varsinaisesti mikään velmu veteraani, mutta William Lindqvistiä voi EIF-paidassa jo sellaisena pitää. 16-vuotiaana Tammisaaren jalkapalloylpeyden edustusmiehistöön murtautuneen puolustajan historia vihreissä verkkareissa on niin vahvoilla kantimilla, että tuntui jopa luontevalta, kun Raatihuoneentorilla sijaitseva Suomen vanhin apteekki alkoi Read more…


BK-46 ja Grankulla IFK eivät löytäneet puoliväliriihessään sen parempaa sopua kuin hallituskaan keskiviikkona. Miesten SM-käsipallon pronssiotteluiden ensimmäinen osa Kauniaisissa päättyi 27-27 (13-16) ja kaikki on näin ollen apposen avoinna ennen lauantaina Karjaalla käytävää toista taistoa. Yhteismaalit ratkaisevat ja jos kävisi Read more…

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ