Kategoria: Raasepori


Tammisaaren vanhan kaupungin yhdistys järjestää taas pääsiäismunajahdin. Suositun tapahtuman pääpalkinto on kolme kiloa pääsiäismakeisia.-Tämän vuoden uutuutena on pääsiäispupu, joka piilottaa joka päivä uuden pääsiäismunan jonkin pääsiäismunarastin lähelle, yhdistyksen puheenjohtaja Christian Gröndahl kertoo. Värikkäiden pääsiäismunien etsintä alkaa torstaina 6. huhtikuuta ja Read more…


Ammattikorkeakoulu Noviassa nähtiin paljon tuoreita kasvoja, kun uuden sairaanhoitajakoulutuksen opiskelijat aloittivat opintonsa alkuviikolla. Viisivuotinen koulutus toteutetaan yhteistyössä Raaseporin kaupungin kanssa. Tammisaarelainen Cecilia Arell on yksi opinnot aloittaneista. Lähihoitajana työskentelevä Arell on pannut merkille, että työharjoittelijoita näkee hoiva-alalla entistä vähemmän.


Tammikuussa 66-vuotispäivänsä kynnyksellä sairauden nujertamana menehtynyt maantiepyöräilyn mahtimme Bertel Niemi oli äärimmäisen mukava mies ja samalla äärimmäisyyksien mies.-Urheilussa hän ei antanut itselleen armoa, vaan teki kaiken täysillä, Mustion ja Inkoon seudulla jo nuorena poikana Niemeen tutustunut Erkki Lackström muistelee.Finska Kompaniet Read more…


Sirkus Finlandia valmistautuu parhaillaan jo 47. kiertueensa ensi-iltaan, joka on perinteisesti sen kotipaikkakunnalla Karjaalla. Sirkustirehtööri Carl ”Kalle” Jernström kertoo, että vuoden ohjelmisto tarjoaa uutuuksia ja vanhoja suosikkejakin. Maata lähdetään kiertämään taas toiveikkain mielin.


SDP:n Johan Kvarnström ja RKP:n Henrik Wickström ovat läntisen Uudenmaan kansanedustajat seuraavat neljä vuotta.Hangossa ykköspuolueeksi nousi sunnuntaisissa eduskuntavaaleissa SDP, vaikka sen kannatus laski hieman edellisistä vaaleista. Puolueen kannatus laski Raaseporissa 0,3 prosenttiyksikköä ja nousi Inkoossa kymmenyksen.RKP:n kannatus laski edellisistä eduskuntavaaleista Read more…


Inkoolainen Henrik Wickström (r) on valittu eduskuntaan ensimmäiselle nelivuotiskaudelle. Wickström sai sunnuntain eduskuntavaaleissa 7 302 ääntä, mikä oli toiseksi eniten puolueen ehdokkaista Uudellamaalla. Wickström yli kaksinkertaisti äänimääränsä vuoden 2019 eduskuntavaaleista. Vaalimenestystä tälle keväälle hänelle lupaili jo viime vuonna järjestettyjen aluevaalien Read more…


Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen tunnus muuttui hyvinvointialueelle siirtymisen myötä. Uusi tunnus vaihdetaan pelastuslaitoksen ajoneuvoihin, veneisiin, virkavaatteisiin, kiinteistöopasteisiin, painotuotteisiin ja erilaisiin sähköisiin sovelluksiin vuoden 2023 aikana. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen aiemmassa tunnuksessa oli entisen taustaorganisaation Espoon kaupungin vaakuna. Uudessa tunnuksessa on pelastustähden keskellä 1500-luvulta peräisin Read more…


Tulevalla kesäkaudella päällystettäviä tiekilometrejä vähentävät sekä kustannustason jyrkkä nousu että edellisvuosia pienempi rahoitus. Väyläviraston mukaan korjausvelka maantieverkolla kasvaa näin ollen vielä kuluvanakin vuonna.Huonoa ja erittäin huonoa tiestöä löytyy myös kaikista läntisen Uudenmaan kunnista. Pääväylät valtatie 25 ja kantatie 51 ovat Read more…


Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on syntynyt viiveitä ostolaskujen käsittelyssä. Alueen mukaan ongelmat johtuvat useasta samanaikaisesta isosta muutoksesta ja laskujen automaattisessa käsittelyssäkin on ollut puutteita. Laskusuman purkaminen kestää useita viikkoja ja ostolaskuihin liittyvät ongelmat pyritään ratkaisemaan toukokuun loppuun mennessä.


Alueellisen jätehuoltoyhtiö Rosk’n Rollin jäteasemilla siirryttiin kesäaukioloaikoihin lauantaina huhtikuun 1. päivänä.Samalla Tammisaaren ja Inkoon jäteasemilla otettiin käyttöön uusi itsepalvelumalli. Asemille voi viedä jätteitä itsepalveluna myös silloin kun henkilökunta ei ole paikalla.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ