
Puolueet ja valitsijayhdistykset ovat jättäneet ehdokashakemuksensa kuntien keskusvaalilautakunnille huhtikuussa toimitettaviin kuntavaaleihin. Ehdokasasettelu vahvistetaan torstaina 13. maaliskuuta, jolloin julkaistaan myös ehdokkaiden numerot.
Aluevaalin ehdokashakemukset jätettiin niin ikään kuluvan viikon tiistaina aluevaalilautakunnalle. Etelä-Uusimaa julkaisee Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoon Raaseporissa, Hangossa ja Inkoossa ehdolla olevista erillisen uutisen.
Kevään vaalien kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy huhtikuun 1. päivänä. Ennakkoäänestys on 2.-8. huhtikuuta ja varsinainen vaalipäivä sunnuntai 13. huhtikuuta ja tulokset vahvistetaan kolme päivää myöhemmin.
Raaseporissa vanhoja tuttuja ja uusia
Raaseporissa paikallisen valtapuolueen asemasta nauttiva valtakunnallinen pienpuolue RKP asettaa ehdolle kaupunginvaltuustoon 51 henkilöä. Ehdolla ovat Lea Adolfsson, Ahmed Souman, Niklas Andersson, Dennis Barman, Johan Berglund, Jenna Björklund, Staffan Björklund, Thomas Blomqvist, Mikael Borgman, Anni Dahlén, Markus Degerlund, Jan-Mikael Ekholm, Ann-Christine Forsell, Pia Franzén, Britt-Marie Granström, Oscar Gräsbeck, Ruslan Gunko, Tanja Halttunen, Linnéa Henriksson, Andreas Hindrén, Maria Holmberg, Sven Holmberg, Kerstin Karlberg, Ragna-Lise Karlsson, Andreas Koschinski, Ludvig Lindholm, Mats Lindholm, Thomas Lindholm, Eva-Maria Lindström, Otto Långvik, Maj-Britt Malmén, Michael Nyberg, Pia Nygård, Anna Oksanen, Werner Orre, Jörgen Pind, Annika Pråhl, Åsa Raunio, Linda Ring, Catharina Roterman, Björn Siggberg, Gunilla Starck, Martin Stenström, Tor-Erik Stolpe, Christian Söderlund, Marika Törnqvist-Björklund, Anders Walls, Anita Westerholm, Bettina Westerlund, Patrik Öhman ja Sten Öhman.
Raaseporin toiseksi suurimman valtuustoryhmän omaavan Suomen sosialidemokraattisen puolueen listalla on 37 nimeä. Ehdokkaat ovat Simon Andersson, Timo Berg, Henna Björkqvist, Monika Fagerholm, Kerstin Gottberg, Camilla Grundström, Henri Haanpää, Mervi Harvio-Jokiaho, Roy Hellén, Frank Holmlund, Ilta Hämäläinen, Juhamatti Juuti, Kenneth Jäkälä, Petri Kajander, Regina Kalenius, Reijo Kangas, Johan Kvarnström, Petri Laakkonen, Mats Lindholm, Seppo Lintuluoto, Kukka-Maaria Luukkonen, Nina Malinovskaja, Christopher Manthey, Börje Mattsson, Johanna Metsämäki, Mikael Metsämäki, Martin Nybom, Richard Nyman, Petri Palin, Jorma Pelkonen, Matti Pirhonen, Tom Rehn, Jouni Stordell, Riitta Vallin, Jonas Wasiljeff, Holger Wickström ja Heidi Åkerfelt.
Vihreällä liitolla on listallaan 19 kuntavaaliehdokasta. He ovat Hermanni Backer Johnsen, Ira Donner, Martti Immonen, Susanna Kankare, Tanja Konttinen, Kennet Lindholm, Kirsi Lindroos, Tommi Mäkelä, Lennart Nybergh, Jaakko Pöytäniemi, Päivi Rignell, Katti Riski, Suvi Sjöblom, Kati Sointukangas, Fanni Sundell, Sami Tuohimaa, Päivi Viitanen, Esko Vuorinen ja Minna Öster.
Kansallinen Kokoomus on asettanut ehdolle seuraavat 14 henkilöä: Petteri Ahomaa, Harri Burtsov, Max Forsman, Roger Hafström, Jussi Karhila, Asko Kassinen, Louise Kjellberg, Alexandra Lundmark, Kalle-Pekka Penttilä, Leo Puhakka, Juha Rautalahti, Tiia Turunen, Markku Valo ja Isak Vilander.
Vasemmistoliiton ehdokkaat (12 henkilöä) Raaseporissa ovat Maija Amperla, Nora Garusi, Veikko Kauppinen, Jorma Larsson, Janne Lönnqvist, Iida Mietola, Johan Mångård, Hanna Pirttinen, Jan Rundt, Tor-Erik Söderholm, Jani Valpio ja Harry Yltävä.
Kokoomuksen kanssa vaaliliitossa oleva Suomen Kristillisdemokraatit asettaa ehdolle Susanna Ahosen ja Taneli Kuusen. Keskustan ainoa ehdokas on Hans Falck, Liberaalipuolueen Niklas Stubbe ja Vapauden liiton Tatu Tyni. Fredrika Åkerö on omalla nimellään kulkevan valitsijayhdistyksen ainoa ehdokas.
Kuntavaaliehdokkaat Hangossa
Hangon suurimmat valtuustoryhmät RKP ja SDP lähtevät kuntavaaleihin lähes samansuuruisilla ehdokaslistoilla. Eniten ehdokkaita (25) on SDP:llä. Paikkaa kaupunginvaltuustossa tavoittelevat Gun Augustsson-Sula, Linda Baarman, Kurt Böckerman, Ulf Böckerman, Ulrika Eklöf, Dennis Finnberg, Bernt Förström, Jonas Gustafsson, Janica Högström, Jarkko Immonen, Jouko Kavander, Tuomo Kavander, Sami Laine, Keijo Larila, Nina Lohvansuu-Hirvonen, Katri Niemi, Jorma Nousiainen, Teppo Puputti, Marko Reitamaa, Tom Rönnblad, Maritta Sariola, Aki Teeriniemi, Terese Viberg, Helena Westerlund ja Linda Westerlund.
RKP:n listalla on 24 ehdokasta. He ovat Mikael Alopeaus, Tora Bränn, Frans Ekebom, Ben Ferm, Monica Ferm, Janina Heina, Stephan Horn, Britta Idman, Alan Jeffery, Robert Jonsson, Jonas Kallström, Susanne Kollin, Anna Kronberg, Elina Lahtinen, Hana Leino Pastrnakova, Helena Lesch-Saarinen, Edvard Lindfors, Mikael Lindqvist, Peter Malmlund, Kalle Niemi, Fredrik Rantala, Sture Söderholm, Kjell Wiberg ja Mikael Österlund.
Perussuomalaiset on vaaliliitossa Suomen Kristillisdemokraattien kanssa. PS:n ehdokaslistalla Hangossa ovat Pertti Ruuska, Kai Kankaristo, Päivi Heinonen ja Eero Koli. Kansallisen Kokoomuksen ehdokkaat kaupunginvaltuustoon ovat Ville Ekroos, Sture Fjäder, Minna Fricker, Päivi Rahkola, Janne Sarpoma, Niklas Sonck, Juha Tarkka, Sanna Toivari ja Jukka Väisänen.
Vasemmistoliiton ehdokkaat ovat Birgitta Gran, Mi Grönlund, Urpo Hyttinen, Timo Jansson, Katja Mäkelä, Jaakko Ristimäki ja Hanna Varpalahti. Vihreän liiton listalla ehdokkaana ovat Leif Halén, Iina Hedback, Janina Kapanen, Michaela Mattsson, Julia Repo, Mira Saksi, Timo Sarojärvi ja Laura Voipio. Kristillisdemokraattien ehdokas on Outi McDonald ja valitsijayhdistyksen listalta valtuustoon pyrkii Rolf Nyström.
Inkoossa 70 ehdokasta valtuustoon
Inkoon 27 jäsenen kunnanvaltuustoon paikkaa tavoittelee 70 ehdokasta yhdeksältä listalta. Mukana on myös uusi Inkoon puolesta -valitsijayhdistys.
Kunnan suurimman valtuustoryhmän omaavan Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen ehdokkaat ovat Peter Asén, Tom Backman, Marie Bergman-Auvinen, Andreas Elfving, Michail Fokin, Patricia Grönholm, Åsa Grönlund, Glenn Hagman, Gustav Holmbom, Andreas Jankes, Tor-Björn Karlsson, Kaj Karlstedt, Waldemar Kvarnström, Robert Lemström, Annette Lindholm, Tanja Ljungqvist, Mikael Rehnberg, Lena Selén, Christian Strömberg, Ingrid Träskman, Hans-Anders Unnérus, Mårten Viljanen, Tommy Wainio, Linn Wasström-Måsabacka, Patricia Wessman, Kristian Westerholm, Henrik Wickström, Annika Wide ja Kenneth Åberg.
Toiseksi suurimman valtuustoryhmän eli Kansallisen Kokoomuksen listalta ehdolla ovat Peter Bergman, Daniel Grönfors, Ulla Gunnarsson, Antti Harjuoja, Anu Harttunen-Rytkönen, Sari Högström, Juha Kainulainen, Timo Kallio, Markus Kauppinen, Pekka Kiho, Petra Lakaniemi, Sanna Lindholm, Jari Miranda, Hannu Pesonen, Mika Rytkönen, Rasmus Sulonen ja Sari Wilhola.
Vihreän liiton ehdokkaat ovat Christel Abborre, Elina Ahde, Tuomas Bergström, Sinikka Kontio, Vilma Lassila, Tea Lindström, Pat McKeough, Anssi Nupponen ja Heli Ojala.
SDP:n ehdokkaat ovat Anne Ek, Kimmo Lassander, Petri Nyberg, Katarina Weckström ja Nina Wessberg. Perussuomalaisten listalta ehdolla ovat Daniel Hindersson ja Toni Korhonen.
Inkoon puolesta -valitsijayhdistyksen ehdokaslistalla ovat Christian Ekberg, Nicolas Schumacher, Maarit Lassila ja Esa Nykänen. Vasemmistoliitosta paikkaa kunnanvaltuustossa tavoittelevat Benny Uhlenius ja Åsa Holmberg. Keskustapuolueen ainoa ehdokas on Piia Vetri ja Eläinoikeuspuolueesta ehdolla on Kari Niinisalo.