Keskusrikospoliisi tutkii henkirikoksen Raaseporissa


Raaseporissa viikonloppuna tapahtuneen epäillyn henkirikoksen tutkinta siirtyy Länsi-Uudenmaan poliisilta Keskusrikospoliisille. Yksi henkilö menehtyi epäillyn rikoksen seurauksena. Poliisin mukaan epäilty rikos ei ole aiheuttanut vaaraa sivullisille Raaseporin alueella.

Tutkintavastuun siirtyessä myös tapauksen tiedottaminen siirtyy Keskusrikospoliisille. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos on tiedottanut epäillystä henkirikoksesta hyvin niukasti ja tapauksesta on ollut liikkeellä erilaisia huhuja jo monta päivää.

Iltalehti uutisoi eilen, että uutta tekoa tutkitaan tappona ja siitä epäiltäisiin nelikymppistä virolaismiestä. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa käsiteltiin keskiviikkona aamupäivällä pakkokeinoasia, joka liittyi tiettävästi tähän tapaukseen. Vangitsemisvaatimuksen esitti tutkinnasta vielä tuolloin vastannut Länsi-Uudenmaan poliisilaitos. Käräjäoikeus hylkäsi vangitsemisvaatimuksen.

Poliisi ei ole voinut avata tekoon liittyviä tietoja tai kertoa siihen liittyvistä henkilöistä ilman, että se voisi vaikuttaa tutkintaan.

-Esitutkinta on alkuvaiheessa ja asiasta ei ole tällä hetkellä tiedotettavaa. Esitutkintaa jatketaan ja kerromme lisää tutkinnan edetessä, tutkinnanjohtaja, KRP:n rikosylikomisario Jan Aarnisalo viestitti keskiviikkona iltapäivällä.

Juttua päivitetty 5.3.2025 klo 15.26

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ