Joulukuu on kaupalle edelleen vuoden tärkein kuukausi


Suomessa toimivalle vähittäiskaupalle joulukuu on edelleen ehdottomasti tärkein myyntikuukausi, vaikka myynti hajautuu pienempien sesonkien ansiosta jo muillekin kuukausille. Joulukuussa kaupan myynti kasvaa vuoden kuukausikeskiarvoon verrattuna noin viidenneksen. Monelle erikoiskaupalle joulumyynnin onnistuminen on ehdottoman tärkeää, Kaupan liitto tiedottaa.

Kun vuosina 2000-2010 joulukuun myynnin ero vuosikeskiarvoon oli 27 prosenttia, vuosina 2011-2020 se oli 22 prosenttia ja viime vuonna enää 18 prosenttia.

-Black friday -ilmiö on joillakin erikois- ja käyttötavarakaupan aloilla siirtänyt jonkin verran joulusesongin myyntiä marraskuulle. Erityisesti tämä näkyy kodintekniikassa sekä vaate- ja urheilukaupassa, Kaupan liiton edunvalvontajohtaja Simo Hiilamo kertoo.

Kyse ei ole pelkästään joulusesongin aikaistumisesta marraskuun puolelle, vaan myös erilaiset kampanjat ja pienemmät sesongit hajauttavat kauppaa ympäri vuoden.

Joulukuussa vähittäiskaupan myynti kasvaa vuoden kuukausikeskiarvoon verrattuna noin viidenneksen.

-Vaikka joulukuun suhteellinen merkitys päivittäistavarakaupassa on laimentunut, on se edelleen ylivoimaisesti suurin myyntikuukausi myös ruokakaupoille ja marketeille. Tavarataloille ja monille erikoiskaupan aloille joulumyynnin onnistuminen on todella tärkeää, Hiilamo painottaa.

Viime vuonna koko vähittäiskaupan arvonlisäverollinen myynti joulukuussa oli runsas 5,2 miljardia euroa, eli 1 150 euroa jokaista Suomessa asuvaa 15-85-vuotiasta kohti. Kotitaloutta kohti joulukuun myynti oli noin 1 880 euroa.

Joulusesongin tuoma myynnin lisäys kuukausikeskiarvon päälle oli noin 798 miljoonaa euroa joulukuussa 2021. Joulusesongin tuoma myynnin lisäys oli siis 175 euroa jokaista Suomessa asuvaa 15-85-vuotiasta kohti ja 285 euroa kotitaloutta kohti. Marras- ja joulukuun sesonkien tuoma myynnin lisäys oli yhteensä 188 euroa jokaista 15-85-vuotiasta kohti ja 307 euroa jokaista kotitaloutta kohti.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ