Pro Artibus -taidesäätiön kesänäyttely järjestetään tänä vuonna julkisilla paikoilla Tammisaaren vanhassa kaupungissa ja yhteistyössä vanha kaupunki-yhdistyksen kanssa. Oasis-näyttely on sarja taideteoksia ja interventioita sekä osa Tammisaaren 475-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoa.
Kesäkuun alkupuolella avautunut Oasis esittelee niin vanhoja kuin uusiakin teoksia vanhassa kaupungissa, kävelykadulla, laitureilla ja rannoilla.
Lue lisää näköislehdestäAurinkokello vie vuosisatojen taakse
Kuvanveistäjä, käsite- ja maataiteilija Lauri Anttila (s. 1938) on tuonut Oasis-näyttelyyn aurinkokellon, jossa on seitsemän kukkakimpun muotoista mustaa metalliosoitinta. Ne näyttävät aikaa ympärillä olevilla kivillä. Anttila on kiinnostunut valoilmiöistä, joita emme yleensä huomaa: auringonpilkuista, varjoista ja camera obscura-ilmiöstä. Tähtitieteilijä Sigfrid Aron Forsiuksen (1560-1624) muistomerkin viereen pystytettynä aurinkokello viittaa 1600-lukuun, sääkalentereihin, eläinradan merkkeihin sekä mikro- ja makrokosmoksen tutkimukseen.
Aurinkoisia päiviä puistossa
Helsingissä Iso Roobertinkadulla on kioski. Kerran huomasin sen juurella pari nuorta polttamassa filmiä vanhaan tyyliin, kuin oman nuoruuteni polttolasikokeiluja.
Se toi mieleen englantilaisen taiteilijan Roger Acklingin (1947-2014), jonka ainoa instrumentti oli polttolasi. Aurinkoisina päivinä hän teki retkiä Norfolkin rannoille ja poltti sillä paikan päällä löytämiinsä puuesineisiin suoria viivoja. Kuten meren kuljettamaan ajopuuhun tai poisheitettyyn haravaan. Nuo löytöesineet hän sitten laittoi näytteille galleriaan. Nämä hauskasti muistuttivat antropologista ns. luonnonkansojen taidetta. Niitä voisi ajatella eräänlaisina aurinkoisten päivien dokumentteina, elokuvina.
Helposti ajattelee tuollaista yksinkertaista linssiä ikivanhaksi. Polttolasi kuitenkin syntyi vasta keskiajalla. Siihen tarvitaan täysin kirkasta lasia ja oivaltava havainto. Jos puhalletun lasipallon täytti vedellä, sitä saattoi käyttää suurennuslasina. Sillä voi myös kohdistaa kynttilän valon haluttuun kohtaan ja käyttää tehokkaana lamppuna. Joku huomasi 1200-luvulla, että jos särkyneen lasin sisäpinnan hioo suoraksi, silläkin voi suurentaa ja käyttää lukulasin tapaan. Tai polttolasina.
Kun arabialaista valoa ja silmän rakennetta koskevaa tutkimusta käännettiin latinaksi 1200-luvulla, aiheutti se innostuksen tutkia erilaisia valoilmiöitä myös Euroopassa, etenkin Englannissa . Englantilaisen Robert Grossetesten (1168-1253) mukaan maailma oli syntynyt valosta, se oli perimmäinen ”alkuaine”. Nuo käännetyt arabitekstit vahvistivat myös käsitystä valon suoraviivaisesta liikkeestä ja siten sen geometristä ja matemaattista luonnetta. Maailma oli laskettavissa.
Tammisaaren kirkon puistoon on tehty istutus Sigfrid Aron Forsiuksen väriympyrä-ideasta ja teoksesta Physica, joka esittelee laajasti 1600-luvun alun tietoa. Siinä on nykynäkökulmasta kiinnostava ja omaperäinen ajatus värien keskinäisistä suhteista. Tuo ”Forsiuksen väriympyrä” paljastaa hänen tutkineen valoa systemaattisesti. Ehkä myös tutkineen spektriä, sen värejä. Näin Forsius liittyisi tuohon keskiajalta lähteneeseen eurooppalaiseen valo- ja väritutkimukseen. Olihan hän kuninkaallinen tähtitieteilijä. Erityisesti sen vanhassa merkityksessä: astrologi.
Nykynäkökulmasta astrologialla ei ole merkitystä, mutta Forsiuksen aikana oli. Juuri astrologit kuljettivat antiikista tähtitaivaan tuntemuksen ja keinot siinä tapahtuvien muutosten tutkimiseksi. Planeettojen keskinäinen asema oli erittäin tärkeää. Niinpä niiden liikettä seurattiin ja näin astrologit tiesivät niiden aseman joka hetki. Forsius laati ensimmäiset ruotsalaiset almanakat ja niissä selvästi ilmoitetaan nuo suhteet.
Jo Aristoteles (384-322) oli kiinnittänyt huomion auringonpimennyksen sattuessa, että puun juurella olevissa valolaikuissa kaikissa näkyy tuo peittyvä aurinko. Pohtiessaan kysymystä hän tuli kuvanneeksi ilmiön, josta myöhemmin syntyi tuntemamme kamera. Auringon valon lävistäessä puun oksiston ja lehdet, syntyy pieniä aukkoja. Sellaisen läpi kulkeva valo muodostaakin maahan auringon kuvan.
Tammisaaren kirkon itäpuolella pienessä puistossa on iso puu, jonka alle muodostuu aurinkoisena päivänä paljon noita valolaikkuja. Tarkemmin katsomalla huomaa, että joukossa on täysin pyöreitä kuvioita. Ne ovat siis auringon camera-obscura kuvia. Huomaat, että ne ovat erikokoisia ja että suurimmat tulevat aivan latvaosista saakka. 10 senttimetrin kokoinen laikku tulee peräti 10 metrin korkeudelta. Juuri tällainen matemaattinen totuus kiinnosti antiikissa ja myöhemmin keskiajalla.
Siinä puun ympärillä juuri nyt olevat taideteokset haluavatkin kunnioittaa paitsi Sigfrid Forsiusta, myös tuota innovatiivista keskiaikaa, joka synnytti paitsi silmälasit, niin myös lääkekasvien ja mausteiden järkevän käytön. Elämää voi parantaa ja pidentää. Ihmisellä olikin arvo.
Lauri Anttila
