Poliisi valvoo juhannuksen meno- ja paluuliikennettä Uudellamaalla


Poliisi valvoo liikennettä

Länsi-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan poliisilaitosten alueita halkovat lähes kaikki eteläisen Suomen tieliikenteen pääväylät. Juhannuksena liikennemäärät kasvavat Etelä-Suomessa huomattavasti.

-Valvomme näkyvästi juhannusliikennettä 24.-27. kesäkuuta eri tieosuuksilla ja myös alueidemme kesämökkipaikkakunnilla. Pahoja ruuhkia pääteille ei odoteta, mutta mahdollinen peräänajo tai muu onnettomuus muuttaa tilanteen pysähteleviksi tai seisoviksi jonoiksi, ylikomisario Timo Leppälä tiedottaa.

Sekä Länsi- että Itä-Uudellamaalla on jo tänä kesänä todettu satoja ajokortin menettämiseen johtaneita ylinopeuksia. Erityinen riskiryhmä juhannusliikenteessä ovat poliisin mukaan nuoret tiellä liikkujat, joilla riskikäyttäytyminen liikenteessä liittyy kesätapahtumiin ja muuhun vapaa-ajan viettoon.

Kesä-elokuun aikana tapahtuu lähes kolmannes koko vuoden liikennekuolemista. Tyypillisin kesäkauden henkilövahinko-onnettomuus on tieltä suistuminen, ja se tapahtuu useimmiten alemmalla tieverkolla.

-Suistumisten taustalla on usein ylinopeus tai rattijuopumus. Kenenkään ei pidä mennä päihteiden vaikutuksen alaisena ajamaan, eikä istahtaa päihtyneen kuljettajan kyytiin, Leppälä muistuttaa.

-Ajokunnon on oltava kunnossa myös juhlaa seuraavana päivänä. Kuljettajaksi tulee porukasta valita se, jolla on ajo-oikeus, jolla ei ole alkoholia veressä ja joka on myös levännyt riittävästi kotimatkaa varten, Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen komisario Hannu Kontola jatkaa. Samat säännöt pätevät ratin lisäksi myös ruorissa.

Matkatavarat tulisi pakata auton tavaratilaan. Painavimmat tavarat tulee lastata ensin ja tukea ne hyvin. Irtain tavara on hyvä sitoa kuormaliinoilla tai kuormaverkolla.

Jos tavarat eivät mahdu auton takatilaan, kannattaa turvautua peräkärryyn tai suksiboksiin. Kevyttä peräkärryä vetävällä autolla saa ajaa nykyään 100 km/h riippumatta siitä, ajaako kärry tyhjänä vai kuormattuna. Rajoitus koskee myös moottoriteitä.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ