HIK-käsipallossa ei anneta periksi


HIK:n John Winberg nappasi pallon ja BK:n Christian Berg huitoi perään. Hankolaiset kuittasivat karjaalaisten kustannuksella kauden toisen voittonsa kakkosdivarissa satapäisen yleisön riemuksi.

Ennen mustan perjantain saapumista Hangon urheilutalossa vietettiin sinikeltainen sunnuntai HC HIK:n käsipallon merkeissä. Tulessa olivat seuran kaikki kolme kilpajoukkuetta.
-On tärkeää pitää miesten joukkue elossa. Vaikka junnujen kilpajoukkueita on tällä hetkellä vain kaksi, niin näen ihan realistisena, että meillä on lähivuosina joukkueet pienimmistä junioreista B-junioreihin asti, puheenjohtaja Axel Holmberg sanoo.

Lue lisää näköislehdestä
Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ