Työmatkaetuus laajenee Raaseporista Hankoon


Raaseporin kaupunkikehitysjaosto on päättänyt, että Raaseporin kaupunki laajentaa kuntalaisten Epassi-työmatkaetuuden koskemaan myös Hangon junamatkoja. Muutos tulee voimaan vuoden 2023 alussa.

Päätöstä perustellaan sillä, että kuntalaiset ovat toivoneet työmatkaedun laajentamista myös yhteysvälille Karjaa-Tammisaari-Hanko. VR järjestää liikenteen vielä linja-autoilla, kunnes Hanko-radan sähköistysurakka valmistuu.

Vuonna 2019 ladattujen lippujen määrän ja liikkuvuusdatan perusteella muutoksesta aiheutuvien kustannusten arvioidaan olevan noin 11 000 euroa vuodessa. Työmatkaetuuteen ei voi saada valtiontukea.

Aiempi Eazybreak-järjestelmä poistui käytöstä viime vuonna ja Epassi otettiin käyttöön sen tilalle Raaseporissa kuluneena kesänä. Kuntalaisten työmatkaetu junaliikenteessä on käytössä nyt väleillä Raasepori-Turku ja Raasepori-pääkaupunkiseutu.

Kaupunkikehitysjaosto päätti tiistain kokouksessaan myös kilpailuttaa Raaseporin sisäisen linja-autoliikenteen tammikuun alkupuolelta kesäkuun alkuun saakka. Kustannusten arvioidaan olevan hieman alle 40 000 euroa. Nykyinen sisäisen liikenteen sopimus Oy Amper Wikström Ab:n kanssa päättyy kuluvan vuoden lopussa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ