Hagakodin uudessa asumisyksikössä vesivuotoja


Raaseporin kaupungin vastikään Gammelbodan alueelta vuokraamassa uudessa Hagakodissa on ollut toiminnan alkutaipaleella jo kaksi vesivuotoa. Uusiin tiloihin muutettiin runsas viikko sitten. Ensimmäinen vesivuoto havaittiin muuttopäivänä ja toinen torstaina.

Rakennukset ovat Esperi Care Oy:n omistuksessa. Kiinteistöpäällikkö Markku Heiskan mukaan ensimmäinen vuoto oli läpiviennissä, eikä kyseessä ollut sen suurempi vahinko, vaan lähinnä tiputtava vuoto. Heiska on saanut raportin ensimmäisestä vahingosta ja odotti toista saapuvaksi.

-Vuotoja ei tietenkään saisi olla, oli kyseessä sitten vanha tai uusi rakennus, joten on valitettavaa että tällaista tapahtuu, Heiska sanoo. Hän ei halua kommentoida asiaa tämän enempää, vaan toteaa, että rakentaja tekee tarvittavat korjaukset takuutyönä, koska kyseessä on uudiskohde.

Gammelbodan asumisyksikön rakentaneen Rakennusliike Lehto Oy:n takuutyön johtaja Juho Kaakinen kertoo ensimmäisen vuodon johtuneen yläpohjan tuuletusputken läpiviennin tiivisteen pettämisestä.

-Noin puolitoista viikkoa sitten huomattiin, että alakatto on märkä. Höyrysulun päällä ja eristevilloissa oli vettä noin litra tai kaksi, ja vesi oli päässyt jotain kautta kastelemaan kattolevyä. Villat vaihdettiin ja vaurio korjattiin, Kaakinen kertoo.

Kuluneen viikon torstaina havaittiin katossa toinen märkä kohta ensimmäisen vauriokohdan lähellä ja noin 20 x 30 sentin alueella.

-Selvitämme nyt, johtuuko tämä vahinko samasta läpiviennistä ja teetämme talossa myös kosteuskartoituksen ulkopuolisella yrityksellä, Kaakinen sanoo. Gammelbodan rakennukset valmistuivat pari vuotta sitten ja ne ovat olleet tyhjillään tähän saakka. Nyt niissä toimii Raaseporin tehostetun palveluasumisen yksikkö. Vanhuspalvelupäällikkö Kirsi Ala-Jaakkola sanoo, että vesivuodot eivät vaikuta yksikön toimintaan.

-Kävin paikalla tänään ja minulle kerrottiin, että ongelma johtuu huonosti tehdystä kattotyöstä, mutta mistään suuremmasta ei olisi kysymys, hän sanoi torstaina.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ