Kategoria: Urheilu


EIF:n pelaajat ottavat ilon irti 2-1 maalistaan.

Kahden viikon koronakaranteenista tuskin oli EIF:n jalkapallomiehistölle mitään hyötyä, mutta ei siitä hirveästi haittaakaan näyttänyt olevan. Tositoimiin Ykkösessä palannut tammisaarelaistiimi kauhoi ensimmäisen voittonsa liki kahteen kuukauteen, kun Mikkelin Palloilijat kaatui kotoisella keskuskentällä maalein 2-1 (1-1). EIF:llä oli alla vain kahdet Read more…


FC Länsi-Uusimaan 2009 syntyneiden poikien joukkue

Pelaajia Mustiolta, Inkoosta ja Hangosta Runsaat kaksi vuotta sitten perustetun FC Länsi-Uusimaan 2009 syntyneiden poikien joukkue on noussut raketin lailla kärkikahinoihin yhdessä Euroopan suurimmassa juniorijalkapalloturnauksessa Helsinki Cupissa. Kaksi vuotta sitten sijoitus oli 9-15, viime vuonna 5-8 ja nyt tuomisina oli Read more…


Emil Lindholmin auto

Viron rallitiet näyttivät Emil Lindholmille ensin parhaita puoliaan, kunnes tapetille nousivat petollisemmat piirteet. Inkoolaislähtöinen kuski ajoi MM-osakilpailun yhdeksällä ensimmäisellä erikoiskokeella tasaisen kovaa ja varmasti sijoittuen WRC3-luokassa jatkuvasti neljän nopeimman joukkoon. Reeta Hämäläisen kartturoima Lindholm oli perjantain päristelyn jälkeen luokassaan toisena Read more…


HTK:n tennikenttä

Konkarien maaottelu tiistaina Hangossa on tennisviikon jälkeenkin tarjolla tuhtia tavaraa, sillä ensi viikon tiistaina (27.7.) massakentillä nähdään nostalgisen tasokasta toimintaa Suomi-Ruotsi-maaottelun merkeissä. Konkarien koitokseen osallistuvat siniristilipussa maamme loistokkain legenda Jarkko Nieminen (paras ATP-ranking 13.), Ville Liukko (117.) ja enimmäkseen USA:ssa Read more…


Teo Takala

Teo Takala on kehitellyt keihäskisoihin kelpo kaavan, joka kaipaa vielä jatkojalostusta. IF Raseborgin kepittäjä on syttynyt pidempiin siivuihin vasta viidennellä heittokierroksella niin Saarijärven juhannuskisoissa, Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla kuin Joensuun GP-mittelössäkin. Kahdessa koitoksessa paras tulos syntyi viitoskiekalla, Saarijärvellä tuli vielä pientä parannusta Read more…


Oliver Helander

Jos jonkun lapulla oli Oliver Helander -bingossa ruutu ”tuulettaa 79 metrin heittoa”, niin jopas onni potkaisi. Näin hän nimittäin Joensuun GP-kisoissa teki. -Toivottavasti se oli viimeinen kerta, kun niin tapahtuu, lähes kymmenen metriä pidempää ennätystä nimissään pitävä IF Raseborgin mies Read more…


Markus Viitkari

BK-46:n käsipallomiehistö vahvistuu virolaisella Markus Viitkarilla. 23-vuotias sentteri solmi karjaalaisseuran kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen. – Halusin kokeilla jotain uutta ja pelata käsipalloa uudessa ympäristössä. BK:lla on hyvä joukkue, joka on nostanut tasoaan vuodesta toiseen, Viitkar totesi tiedotteessa. 190-senttinen jässikkä on pelannut Read more…


Seuralaiset juhlivat nuorisopokaalin voittoa

IF Raseborgin nuoret tykit lauloivat SFI:n yleisurheilun mestaruuskisoissa uljaammin kuin koskaan ja marssivat Närpiössä äänekkäästi esiin. Seuralle ojennettiin ensimmäistä kertaa nuorisopokaali, Ungdomspriset, jonka pokkaa parhaiten 15- ja 17-vuotiaiden sarjoissa pärjännyt poppoo. Raaseporilaisremmi retosteli näissä nahinoissa yhteensä yhdeksän mestaruutta ja 22 Read more…


Mosedalenin urheilukenttä

Yleisurheiluseuran IF Raseborgin matka kohti jokavuotisia SFI-mestaruuksia alkoi Karjaan Shelliltä, josta bussimme nouti meidät. Tänä vuonna kisat järjestettiin vihanneksistaan tunnetussa Närpiössä. Valtaosa urheilijoistamme matkusti Ralf Wikströmin ajamalla linja-autolla. Matka kesti noin neljä tuntia, mutta onneksi mukava seura ja ABC:llä syöty Read more…


Valokuvassa Niklas Dahlgren ja Sanna Nuutinen.

Tokion olympialaisiin valitun Sanna Nuutisen taustalla vaikuttaa tuttuja naamoja Nordcenterin golfkentältä. Åminneforsissa asuva David Da Silva toimii Nuutisen päävalmentajana ja Nordcenter Golf & Country Clubia seuratasolla jo pitkään edustanut Niklas Dahlgren hoitaa apuvalmentajan leiviskää. Heistä Dahlgren myös seuraa Nuutista olympiamatkalle Read more…

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ