Kategoria: Urheilu


Naisten edustusjoukkue ei onnistunut ylemmäs nousemaan, mutta nuoriso kuskaa EIF:n lippua kohti huippua. Vuonna 2007 syntyneet jalkapallotytöt nimittäin jysäyttivät ikäluokkansa korkeimmalle sarjatasolle Etelä-Liigaan.


Suomalaisten lasketteluinto oli viime talvena huipussaan. Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n teettämän tutkimuksen mukaan kaudella 2020-2021 laskettelua harrasti lähes miljoona henkilöä, mikä on yhdistyksen mittaushistorian suurin lukema.


Jalkapallon syysrieha Kodintavaratalocup on kasvanut nopeasti todelliseksi jymyjutuksi. Nykymuodossaan kolmannen kerran pidetty junioriturnaus veti Karjaan urheilupuistoon ennätykselliset 114 joukkuetta, millä määrällä karkelot ovat omaa luokkaansa läntisellä Uudellamaalla.


Vielä on pelejä jäljellä, mutta ei tule EIF:n jalkapallomiehistölle enää kauniita päiviä. Kauden tavoitteena oli nousta liigaan, mutta siinä ei onnistuttu.-EIF halusi jo nyt tehdä voittavan voileipäkakun, mutta reseptiikka ei vielä ollut toivottavalla tasolla, toimitusjohtaja Niclas Lindgren kiteyttää.


Inkoolaisen Energy Dance Centerin energiapakkaukset purkivat kilpailuvimmaansa discotanssin SM-mittelöissä Espoossa.Menestys oli taattua laatua, sillä mukaan tarttui kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja pronssi.


Snappertunalainen Niklas Hyvärinen on tähdännyt ykköseksi liikkuvan maalin putoavien taulujen SM-kisoissa. Karjaalainen Florian Fritzén voitti kultaa yösuunnistuksen SM-kisoissa ja yössä mestariksi kruunattiin myös OK Raseborgin Sara Lindholm. KK Ekenin Amanda Salin sai puolestaan hopeaa klassisen penkkipunnerruksen SM-kisoissa. Emil Lindholm ajoi Read more…


Kun pääsee yhdeksän kuukauden tauon jälkeen takaisin pelipuuhiin, niin tietäähän sen, mitä siitä tulee. -Kiimaista ryntäilyä, kuvaili FBC Raseborg Knightsin salibandymiehistön valmentaja Aki Korkiakoski. Knightsin kausi 2-divisioonassa päättyi viime kaudella pandemian puristuksessa jo marraskuun lopussa ja pelihalut pursuivatkin askissa ensimmäisessä Read more…


Käsipallon alasarjoissa kärvisteltiin viime kaudella koronapandemian kourissa ja BK-46:n naisten edustusjoukkueenkin kausi 1-divisioonassa päättyi jo marraskuun lopussa. Paluuta pääsarjaan on juonittu hitaasti kiiruhtaen, eikä sinne välttämättä ole hoppua vielä tämänkään kauden jälkeen. Joukkue keskittyy nyt nostamaan divarissa henkeä ja luomaan Read more…


Valveutuneet lukijat saattoivat aavistaa jotain olevan tekeillä, kun EIF:n jalkapallomiehistön urheilujohtaja Peter Haglund laukoi VPS-ottelun jälkeen kommentteja, joilla ei Ykkösen alkusarjan jälkeen valmennusporrasta silitelty.-Materiaalista menestyminen ei ole jäänyt kiinni, vaan näillä pelaajilla pitäisi pystyä parempaan. Joukkueesta ei ole saatu kaikkea Read more…


Hankoniemen Ratsastajien Pinja Varsanpää oli tarmokkaalla tuulella esteratsastuksen Pohjola Grand Prix-sarjan finaalissa. 17-vuotias Varsanpää sijoittui toiseksi Ypäjän Hevosopiston juhlakentällä käydyssä Small GP-luokan kisassa, jossa ylitettiin 115 cm esteitä.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ